Toinen toisensa jälkeen hän tarkasti heidän papereitaan. Hän luki tutkivasti, vitkaan, hätääntymättä, lateli silloin tällöin kysymyksiä erityisesti innostumatta ja varmalla äänellä, nyökäytti päätään, kun piti vastaukset uskottavina, vilahti hymyillen vastaajaan, kun epäili sen sanojen luotettavaisuutta. Hän ei puhunut liikaa, hymähti vaan ja katsahti. Tytöt, joiden oli eläissään täytynyt sietää yhtä ja toista, muuttuivat hänen kohteluaan kokien tulipunaisiksi.

Huone yhä täyttyi. Lorinser kierteli ja väänteli itseään mitä vimmatuimmin herättääkseen rouva Goldscheider'in huomiota. Muutamat tytöistä olivat jo ehtineet maalata kasvonsa, kaunistaa tukkansa ja pukeutua silkkiin. Mutta se ei soaissut Goldscheider'in silmää. Ainoastaan verinuoret ja tosikauniit löysivät armon hänen silmiensä edessä. Mutta räikeä päivänvalo teki nuortenkin muodon elähtäneeksi ja riutuneeksi. Enemmän kuin kaksi kolmatta osaa hyljättiin.

— Sinua en voi käyttää, — sanoi Goldscheider Olinka Blecher'ille, mutta kauniille Gisille, jolla oli suuret, kirkkaat, siniset silmät, hymyili hän suopeasti. Gisi punastui taputtaen iloisena kuin lapsi käsiään.

Goldscheider tahtoi pitää Rosa Hatschek'in. Mutta Rosa vastasi äreästi:
— Minä en tule porttolaan. —

— Kuten haluat, — vastasi rouva tyynesti.

Janka oli pukeutunut punaiseen kaulukseen, mutta oli kiirehtinyt esiin paljain jaloin värjöttäen vilusta.

— Sinä olet vanha, — sanoi Goldscheider viitaten poistavasti kultaisella kynävarrellaan ja kääntyi Katarinan puoleen, joka katsoi häntä suoraan silmiin välkkyvin, pelottomin katsein.

— Miten minun käy — virkkoi Katariina pistävästi.

Goldscheider kohotti katseensa, tarkasti tuota komeata naista tuntijan katseella. Sellaisestahan naisesta hän saattoi hyötyä. Se oli ehkä sitä oikeata lajia, jota hän kaipasi. — Sinä jäät tänne, — sanoi hän kohteliaalla kädenliikkeellä. Katariina oli viides järjestyksessä. Kaikkien muitten täytyi lähteä talosta.

— Kahdeksan päivän kuluttua siis on kaikki oleva selvä, — sanoi Goldscheider kiemurtelevalle portinvahtirouvalle. — Teillä on ollut jo liikaa järjestämistilaisuutta. — Teidät — sanoi hän hyväksytyille tytöille, — hommaan minä muualle asumaan. Jos olette järkevät, käy teidän hyvin. Jokaiselle teistä annan minä hyvät kapiot, hienoja liinavaatteita ja kyllin pukuja. Minun luonani voitte ansaita melkoisesti ja elää rattoisasti. Minä en tahdo ketään petkuttaa. —