Punatalon entiset asukkaat eivät tahtoneet voida lopettaa ihmettelemistään ja kurkistamistaan.
Toiset neidit olivat jo tällaiseen tottuneet tahi teeskentelivät välinpitämättömyyttä kohottaen olkapäitään. He olivat jo kylläkseen asuneet tällaisissa laitoksissa. Olympia antoi ymmärtää, että tämä sisustus oli kyllä sievä, mutta se, joka oli elänyt Pariisissa niinkuin hän, ei pitänyt sitä minään ihmeenä. Goldscheider kutsui tytöt konttorihuoneeseensa antaen joka tytölle täyteen kirjoitetun paperi-arkin allekirjoitettavaksi. Kaikki kirjoittivat siihen nimensä empimättä. Suurin osa ei edes tiennyt, mitä paperi sisälsi. Muutamat väittivät sen olleen kontrahdin, "jotta he eivät pääsisi täältä livistämään." — Mutta sitä he eivät halunneetkaan tehdä. Ainoastaan muuan solakka, vaaleanverinen itävaltalainen tyttö, joka oli ollut Sweitsissä ravintolasiivojattarena ja joka esiintyi kuin ruhtinatar, selitti, että paperilla oli "meetterin pitkiä numeroita", oliko se lasku tahi jokin sentapainen, sitä hän ei voinut varmasti sanoa, mutta kyllin sitova se kaikissa tapauksissa lie ollut. Vaan mitä se teki! Siitä pahasta oli heillä käytettävinä hienot alusvaatteet ja komeat puvut. Ja kun kerran juttu alkoi, niin herui heillekin rahaa. Sillä he lohduttivat toisiaan.
Kaikesta huolimatta vaikutti niihinkin tyttöihin, jotka olivat jo ennen eläneet porttoloissa, se puhetapa, jota rouva heti käytti. Noita tylsistyneitä mieliä virkistyttikin kovin rouva Goldscheiderin sanat:
— Olkaa reippaita, niin kukaan teistä ei joudu rappiolle. Älkää tuhlatko tavaroitanne, älkääkä juopotelko kotonanne. Minun luonani on teillä mahdollisuus kohota. Jokainen teistä voi vielä saada elää ylhäisessä ja kunnioitusta nauttivassa asemassa, jos hän on järkevä. —
Tällä tavoin hän saattoi menestyksellä taistella sitä usein esiinpistävää kaiken tahdon ja pyrkimyksen täydellistä hyödyttömyyttä uskovaa tunnetta vastaan, joka suurimmaksi osaksi aiheuttaa langenneitten naisten siveellisen heikkouden ja rappeutumisen. Mutta tällaiset sanat helähtivät rohkaisevina mielikuvina tyttöjen korvissa:
— Te olette kaikki nuoria ja vahvoja, teidän täytyy onnistua nousta!
— Hän on kanalja, mutta hän ymmärtää hyvin asiansa. Hän ei huuda aina rahat pois, taikka… eikä hän maklakoi eikä hännittele vieraita, se on totta. — Hän on aina yhtä tyyni, se kanalja.
Tytöt sanoivat myös, että huonommin saattoi elää kuin Goldscheiderilla. Kuitenkin olivat puvut tyttöjen mielestä liian kehnot. Eivät ne olleet vanhanaikaisia, eivätkä vanhoja. Kaikki olivat uudesta silkistä, mutta malli oli niin yksinkertainen kuin "sisäpiioilla", kuin Bibi sanoi. Bibi oli ollut Aussigissa ja Teplitz'issä; esimerkiksi "Exeelsiorissa" oli tytöillä yllään vain pitsipaita ja sen päällä silkkinen avonainen "Koltti" eikä mitään "muuta." Sellaista ei saanut täällä käyttää, ei edes keski-yönä. Yksi ja toinen oli yrittänyt tulla puolialastomana vastaanottosaliin, mutta Goldscheider karkoitti ne heti sieltä. Sellaisissa seikoissa ei hän suvainnut pienintäkään leikintekoa.
Yleensä rouva piti säännöllistä ja aivan tasapuolisen ankaraa kuria. Samaan aikaan, nimittäin yhdeltätoista aamupäivällä, tarjottiin jokaiselle hyvä kannullinen kahvia ja palanen kaakkua. — Tämä maistui "hyvältä kuin äidin kotileivottu" leipä. Läpeensä Goldscheider hankki tytöille hyvää ruokaa pitäen siitä, että hänen talossaan syötiin säännöllisesti. Makeisia ja jälkiruokia vaan ei saanut hommata itselleen niinkuin muissa porttoloissa. — Ne täyttävät vaan vatsan eivätkä anna ravintoa, — sanoi Goldscheider. — Se on totta, — myönsivät tytöt syöden hyvällä ruokahalulla niitä lihapullia, joita talosta tarjottiin.
Goldscheider käytti koko kauppiastarkkuutensa ja täsmällisyytensä tämänlaisen yrityksen sekamelskeessä. Hän piti etupäässä huolta siitä, että tytöt "tekivät tehtävänsä" hyvällä tuulella. Kaikenlaiset juorut ja juonittelut, joita syntyi heidän keskuudessaan ja jotka aina saatettiin rouvan korviin tänlaisten laitosten tapojen mukaan, menivät aivan hukkaan, sillä rouva noudatti mitä järkähtämättömintä oikeudenmukaisuutta niiden suhteen. Hänellä oli yhtä vähän suosikkeja kuin keppejä. Se, joka oli itsepäinen ja jukurimainen, eikä osannut soveltua talon tapoihin, lähetettiin aivan yksinkertaisesti pois. Goldscheider teki säännöllisesti kauppaa maaseutulaitosten kanssa. — Hän piti vilkkaista ja järkiperäisistä liikeoloista. Hän elähytti tyttöjä ystävällisillä puhutteluilla ja kehoituksilla sekä piti vieraita iloisella päällä miellyttävällä ja hienotunteisella kohtelulla.