Vanha rouva tarkasti Eliseä hetken ihmeellisen jäykin silmin. Sitten hän sanoi: — Tupanne on täynnään terveitä ihmisiä, eikä kukaan tee työtä. Kahdesta kreuzerista, jotka itse ansaitset, on enemmän siunausta, kuin kahdesta kerjätystä kultarahasta. Huomaa, että onnelliset ovat ne kädet, jotka itse itseänsä elättävät… Ota äidillesi tämä viini, heimolainen.
Se, minkä Davidin äiti lausui, se ei kaikunut kuuroille korville. — Elise huomasi vihamielisen, melkein häijyn sävyn noissa sanoissa, mutta vanhuksen voimakas, käytännöllinen luonne sopi hyvin hänen omaan sisimpään sielunelämäänsä. Kun Elise palasi kotiin, näytti hänestä kaikki siellä vielä synkemmältä, rumemmalta ja sietämättömältä. Äiti ähkyi pitäen rinnoillaan pientä Jainkefia, joka aika aijottain parahti vihaisena luopuen tyhjästä nännistä… Neljätoista vuotias pikku sisko keitti jauhopuuroa pirstaten pikkuveljien kanssa, jotka pistivät likaiset sormensa makeaan, tahmeaan ruokaan. Vieressä kykkivät miehet lörpötellen ja pureskellen sipulia, kertoen juttuja tahi lauleskellen heprealaisia lauluja.
Isä oli asemalla hakemassa vuokralaisia ja niille, jotka eivät mahtuneet hänen luokseen parhaimmallakaan yhteen sullomisella, hommasi hän halpoja korttereita samallaisiin yömajoihin, jota hänkin piti… Sellaisesta opastuksesta pitivät kovin puolalaiset ja venäläiset siirtolaiset ja sillä vähäsellä juomarahalla, minkä he maksoivat, ylläpiti Chajm Küche perhettään. Tämä pieni liikkuva mies loistavine silmineen ja ruskeanhopeaharmahtavine partoineen esiintyi mitä innokkaimpana, kuunteli siirtolaisten kohtaloa, toiveita ja suunnitelmia, antoi avuliaana neuvoja ja vihjauksia, ilmoitti osoitteita luetellen hyväätekevien ihmisten nimiä, joilta saattoi odottaa pientä lahjaa ja kutsui muitten korttelipaikkojen yövieraita luokseen "pakinoimaan." Hänen suunsa ja säärensä liikkuivat alituiseen, vaan hän ei kuitenkaan voinut päästä siihen, että olisi ottanut paikan jonakin ammattilaisena. Kaikkein yksinkertaisimmatkin yritykset hankkia hänelle tointa, jota hänen monet suojelijansa ja auttajansa olivat koettaneet, menivät myttyyn, siksi että Chajm Küche oli saivarteluun asti uskonnollisinnostunut noudattamaan säädettyjä lauantaipyhiä, rukoushetkiä ja ravinto-tunteja ja kun hän kasvatti yövieraitaan ja tuttaviaan samaan suuntaan, tehden heistä mitä alkuperäisimpiä tyhjäntoimittajia, — niin ei koko tuolle terveelle miessakille tullut muu eteen kuin elää niistä lahjoista ja almuista, joita jotkut hyväntekijät lähettivät tuonne kellarikerrokseen.
Kun David alkoi liittyä hyvin lämpimästi Küchen perheeseen, valaisi se vähäsen tämän elämän synkkää puutetta. Seurustellessaan hänen kanssaan saapui Elise äkkiä hienon, mielikuvituksellisen, ihanteellisen luonnon alueelle, joissa heräsi hänelle tähän saakka tuntemattomia ja vieraita aatteita ja kysymyksiä, yhtä kaukaisia hänelle ennen, kuin tähtitaivas. David oli huoleton ja sopusuhtainen henkilö, joka ei ollut suuresti kunnianhimoinen eikä halunnut mahdottomuuksia. Mitä hän toivoi, sen hänen elämänsä hänelle soi. — Siksi hän saattoi olla hyvä.
Kun Elise joskus valitti, puhuen elämänsä järkkymättömästä kurjuudesta, kysyi David tyynesti: — Onko se mahdollista? — Kuinka voi olla noin onneton? — Miten noin voi elää? — Tahi sitten hän otti kirjan taskustaan alkaen lukea Eliselle jotain. — Hän luki kertomuksen, joissa vapaat, uljaat ihmiset tekivät sankaritöitä, tahi hän lausui ihania runoja kuutamosta ja kukkientuoksusta, tahi hän syventyi itämaalaiseen salaperäiseen viisaustieteeseen, joka suloisella nautinnolla vaipuu toivottomuuden periaatteeseen. — Silloin nousi puna Elisenkin poskille, hänen kasvojensa ilme muuttui, niitten piirteet muodostuivat pehmeimmiksi, lapsellisemmiksi ja lähentäen kasvojaan Davidin kasvoja, niin että hänen hengityksensä sai Davidin vaalean kiharan parran huojumaan, tunsi hän, kuinka miehen ruumis vapisi tarttuessaan laihoin käsin hänen käteensä. — Sellaisina hetkinä Elise riemuitsi valtansa vaikutuksesta eikä enää hillinnyt hyvätunnettaan unohtaen kurjuutensa. Mutta perheen tila yhä kurjistui kurjistumistaan. Talossa puuttui usein sekä lapsilta että sairaalta äidiltä maitoa — toiset söivät kuivaa leipää. — Pulsterit myytiin — sekä Chajmin isältä peritty hopeakello. David ei voinut auttaa. Hänen äitinsä oli lausunut ankarat sanat. Oikein arvosteltuaan, täytyi Davidin yhtyä äitiinsä.
— Kerjätty raha menee pohjattomaan taskuun, — sanoi äiti.
David sanoi. — Elise, eikö isäsi voisi palvella jossain liikkeessä? Teidän taloudellinen asemanne olisi silloin paljon parempi. — Ja poistaaksensa sanainsa tuottaman katkeruuden, sanoi hän pikaisesti: — Äiti lähettää teille makkaroita. — Arkaillen lykkäsi hän syvästi surullisen syliin käärön.
Lopulta tytön kurjuuden ja ympäristön toimettomuuden tähden masentunut tahto nousi vastarintaan. Hän lykkäsi kirjan pois, jota David huoaten selaili, ja sanoi.
— Älä lue, David, tänään neuvottelemme. Sano äidillesi, että meidän ei tarvitse enää kerjätä, emme häneltä emmekä keltään muulta. Meillä pitää tapahtua muutos, — Elise hengitti syvään — muuten tapahtuu onnettomuus.
Nyt tapahtuikin käänne Küche perheen elämässä.