Yhdellä iskulla nostatti tyttö ihmisympäristönsä tylsästä toimettomuudestaan. Hänestä tuli heidän johtajansa ja valtiattarensa. — Hän käski. — Hän jakoi kullekin tehtävän. — Rytistävällä pakolla hän ajoi ne työhön. — Hän juoksi vielä kerran rukoillen ja pyytäen armoa Chajmin suojelijoiden luona, ja sai nekin lupautumaan apuun, jotka kyllästyneinä entisiin turhiin avustusyrityksiin, olivat vetäytyneet kokonaan pois. Elise ei nimittäin enää pyytänyt rahaa tahi vanhoja vaatteita, hän vaati työtä, työtä sekä miehille että kasvaville siskoilleen. — Kaikki entiset liike-yritykset otettiin taas puheeksi uudella innolla. Kastanja-paistinuuni, joka oli maannut romukasassa ruostumassa, pantiin kuntoon ja paistettujen kastanjoitten myynti annettiin vanhimman pojan käsiin. [Ulkomailla on katukulmissa sellaisia paistinuuneja, joista saa ostaa lämpöisiä paistetuita kastanjoita, erästä lajia puupähkinää. (Suom. huom.)] Toiset ottivat hankkiakseen palvelijoille aamiaista pariin parempaan liikkeeseen, kolmas myöskenteli "vuodenajantabelleja" ja muistikirjoja, jotka olivat aikoja sitten tomuttuneet kirstunpohjalla. — Sairasta äitiä ja taloutta hoiti Elisestä jälkimäinen sisko, — Elise kulki talosta taloon, liikkeestä liikkeeseen hakemassa työtä.
— Rakas herra, meidän perheessämme osataan tehdä kaikkea, me jaamme ilmoituslappuja, — kannamme paketteja, — kuljetamme laskuja, kirjoitamme osoitteita, mitä vaan haluatte… Älkää meitä unohtako tarpeen tullen. — Me olemme työn puutteessa. — Rahasta hän ei välittänyt. — Ei, ei, arvoisa herra, antakaa meille tointa! — Hän lausui uudelleen osoitteensa ja perheensä työpuutteen ja ihmiset innostuivat tuntien sääliä tuota punatukkaista juutalaistyttöä kohtaan, jonka suun ympärillä oli katkera, kova piirre. Hän pani liikkeelle veljensä polkien lattiaa ja sihisten kuin kissa, jos joku pani vastaan. Hän teki kotona istumisen ja laiskottelemisen heille sietämättömäksi, hän karkoitti heidän velton saamattomuutensa pistävillä puheillaan. — Mutta kun he illalla palasivat kotiin viskaten ansaitut rahansa pöydälle, passasi hän heitä, nauroi heidän kanssaan kysellen kiintyneenä mitä heille oli päivällä aina tapahtunut… Ja rahan hän kokosi käteensä, jonka nyrkki ei turhan tähden auennut.
— Hän tappaa minut, — valitti sata kertaa päivässä vanha Chajm, sillä hänelle Elise oli hommannut tiedonantajan paikan. — Hän täytyi oleskella pörssin edustalla merkaten rahakurssin kirjaansa juostakseen sitten ostajien luo ilmoittamassa. Pohjaltaan tämä toimi sopi hänen rauhattomalle luonteelleen, sillä hän vihasi kaikkea paikallaan oloa. — Mutta — toimessa kului aikaa. Junat tulivat Kijeffista, Warschausta, Tarnopolista tuoden Juutalaisia juutalaisten jälkeen, sill'aikaa kuin Chajmin täytyi seisoa pörssin edustalla. Mutta Elise rauhoitti häntä lempein sanoin ja makein ruuin.
— Kun muut näkevät, että sinä teet työtä, tekevät he myös. Ja sitten Elise kiitti sitä hyvää sipulikastiketta ja niitä kaakkuja, joita sen kautta illalla tuli pöydälle. — Ja voi miten maistuu hyvältä, kun itsekin on hituisen sitä hommannut. — Tällaisilla nikseillä houkutteli hän poikia vireämmiksi… Sitten saadaan pala lihaa ja valkokalaa öljyssä ja hyvää makeaa pyhäksi. Oikeita kortteja saatte pelataksenne. — Kun tulot paranivat, osti hän eräälle pojalle urheilulakin, jota tämä kauan oli toivonut, toiselle hän osti lyhyen piipun, kolmannelle vihreästä silkistä tehdyn laukun rukousriimejä varten. Hän herätti tarpeita ja toiveita niissä, joiden aivot olivat epäkäytännöllisissä turhuuksissa tyhjentyneet, opettaen heille ihmiselle välttämättömän taidon tyytyä siihen, jota todella voi saavuttaa, vaikka se onkin pientä.
Aina kilisi säästetty kolikko Elisen kovan työn tuskin kuitenkaan turmelemissa käsissä. Hän ei tahtonut avuttomana ottaa vastaan vastoinkäymisen päiviä. Eikä aikaakaan, niin suurin hätä hälveni kellarikerroksesta. Siellä vallitsi pian kodikkuus, josta joka talon asukas oli luovana osakkaana. Ihanteellinen ei elämä siellä ollut. Hoidon puutteesta surkastui keuhkotautinen äiti yhä. Ei auringon pilke päässyt paistamaan pienten olentojen kasvoihin heidän ryömiessään lattialla, mutta heillä oli nyt leipää kyllin, saivat joskus makeata maitoakin. Siten pehmenivät kapeat, teräväkulmaiset posket loistaen siitä onnesta ja tyytyväisyydestä, jonka täysi vatsa synnyttää.
Sen sijasta että Elise ennen turhanpäiten haaveili Davidin kertomusta kuullessaan tahi kirjoja lukiessaan, vaati hän tältä nyt opetusta saksan kielessä, laskemisessa ja kirjanpidossa. Omaksi ikäväkseen täytyi Davidin antaa myöden tälle itsepintaiselle tyttöselle. — Siitä on minulle kerran oleva hyöty, David. Kun kerran saa paikan, on myöhäistä oppia, — sanoi hän painavasti. Monet illat toisten syödessä ja maiskutellessa viereisessä huoneessa, he istuivat valkoisen paperin peittämän kirstun ääressä opiskellen äidin huokausten kuuluessa kun tämä hengitti vaikeasti ontoilla keuhkoillaan. — Elise ei ollut ahnas eikä utelias oppilas, joka aineensa lukee hotkasemalla etsien uusia aiheita. Hän koetti lukea vähän, mutta hyvin perinpohjin. Hän oli kiusottavan tarkka ja mitä hän oppi, se ei koskaan unohtunut.
— Tuon ja tuon ja tuon täytyy minun tietää, — sanoi hän jakaen jokapäiväisen oppiaineensa järkiperäisesti kuin muitakin talousaskareitaan. — Vähäsen pitää minun oppia kirjeitä kirjoittamaan, — sanoi hän, — mutta etupäässä pitää osata laskea, hyvin tarkkaan laskea.
Noitten molempien välillä oli salainen, lausumaton sopimus, vaikk'ei
David vielä ollut antanut sitovaa viittausta.
Usein, kun David tahtoi lopettaa hermostuneena ja ärtyneenä oppitunnin, pidätti Elise häntä: — David lasketaan vielä pari laskua, sitten tunnen laskutavan. Sunnuntaina menemme sitten teatteriin. — Mutta minä maksan itse puolestani, — lisäsi hän lujana.
Elise oli saanut suuren vallan Davidin yli ja niin tämän sydän oli kiintynyt Eliseen, että hänen äitinsä huolimatta kaikista estämisyrityksistään, lopulta oli voitettu. David ei pyytänyt mitään, ei vaatinut mitään. Hän vaan ei syönyt enää, nukkui huonosti, heräsi ihan hiestä märkänä, nukkuen päivän potien päänkivistystä.