Pian häitten jälkeen oli Elise tuntenut olevansa raskauden tilassa, mutta kun hänen täytyi kerran raastaa raskasta vaatekirstua makasiinista puotiin, sai hän keskoiset. Hän sairasti jälestäpäin kovin itkien salaisesti monta katkeraa kyyneltä. Havaitessaan tämän mielen masennuksen oli David tullut ajatelleeksi, että he rupeaisivat uudelleen opiskelemaan. Mutta Eliseä ei enää huvittanut laskeminen. Algebrasta hän ei voinut ollenkaan päästä alkuunkaan. Hänen teki mieli oppia saksankieltä ja luonnontiedettä.
Ja vaikka anoppimuori pauhasi näitten "hullutusten" johdosta, niin David ajoi vaimonsa sivistysharrastukset lävitse. Eliselle hankittiin opettaja, joka antoi hänelle kaksi tuntia viikossa. Tämä opettaja oli Goldscheiderissa vanha liiketuttava. Vanha rouva kutsui häntä "jumalankieltäjäksi ja tanssimestariksi", halveksien häntä perinpohjin. Tämä oli filosofian maisteri ja kolleegan arvolla varustettu kimnaasin opettaja Arnold Egidy Horner. — Ottaen asian hyvin ylhäältä päin paljon kokeneen miehen luonteen sielukkuudella, niin hän ryhtyi tämän punatukkaisen — ja hänen mielipiteensä mukaan — tyydyttämättä olevan juutalaisrouvan opettamiseen.
Horner löi itseään usein rintaansa sanoen "me germaanit" [Saksalaiset pitävät itseään puhdasrotuisimpina germaaneina. (Suom. muistutus)], käytti normaaliliinavaatteita ja väisti pelokkaana pitkäkarvaista talonkoiraa… Myös rouva Judeeta hän vältti mielellään. — Hänellä on kirottu tapa, — sanoi Horner, — katsoa läpi paksuimpienkin housujen, miten paljon kullakin on rahaa tahi muuta kamaa taskussa.
— Ihmeellistä, — sanoi hän Elisestä, — hän ei ole lahjakas, hänen on hyvin vaikea oppia. Mutta jos hän kerran saa jotain päähän, niin se kehittyy itsestään edelleen hänen aivoissaan, ulottuen kaikkiin elämän kysymyksiin. Yhdestä ajatuksesta, yhdestä mielteestä kasvaa satoja. — Vaikeasti kylvettävä, mutta kasvaa hyvin.
Hän tuuppasi Davidia kylkeen nauraen ylenpalttisena. David vaan ei tätä ymmärtänyt, mutta nauroi kohteliaisuudesta mukaan.
Kahdesta tunnista viikossa ensi sopimuksen mukaan sukeutui jokapäiväinen oppitunti. Tämä oppitunti otettiin salaa ja kuiskimalla alkoovissa, jota David urhoollisesti puolusti, kun anoppimuori rupesi pitämään siitä elämää. — Kun muori myöhemmin tuli vuoteen omaksi, täytyi hänen voimattomana kuulla tuota "kometiaa." Mutta Elise koetti vielä paremmin kuin David välttää vanhuksen kiukkua ja urkkimista, eikä mitenkään tahtonut ärsyttää häntä eikä saattaa hänelle mielipahaa. — Hän piiloitti huolellisesti kirjansa muorin tutkivilta silmäyksiltä, hän ei puhunut koskaan oppitunneistaan, Hornerin täytyi kulkea sukkasillaan ja opettaminen oli vaan kuisketta, kunnes muorin kova kuorsaaminen osotti, että hän oli nukkunut.
— Orjan luonne, — ärisi Horner, joka aina oli täynnään kumouksen henkeä, kun toivoi saavansa toisen sitä toteuttamaan.
Mutta Elise katsoi häneen kylmillä, harmailla silmillään. — Tämä koti on vanhuksen. Hän on hallitsija. Kuolemaansa asti pitää hänen tahtoansa noudattaman.
Silloin katsahti David kirjastaan kiittäen vaimoaan hellällä hymyilyllä.
Elisen suupielissä näkyvä ivallinen piirre, joka oli myötäsyntynyt eikä itsetietoinen, petti Hornerin pitkän aikaa. Hän luuli voivansa saattaa Elisen alkohoolin synnyttämiin aatelentoihinsa, ja moneen muuhun yltiöpäisyyteen. — Hän tahtoi vapauttaa hänet ulkonaisesti ja sisällisesti, pois numeroiden ja varovaisuuden mailmasta; sitten vasta heistä voisi tulla oikeita oppitovereita, silloin hän voisi tuntea samaa ihastusta kuin hänkin päästessään sille kehitysasteelle, jolla uuden ja yksilöllisen onnen lippu liehuu. Elisen täytyisi ponnistaa kovin henkisesti, voidakseen seurata Hornerin viisausoppia, joka kuin lennossa kiiti mielikuvituksen siivillä usein poiketen johdonmukaisuuden tieltä. — Tämä väsytti Eliseä.