Moosmann oli huoneessa, auttaakseen häntä kampauksessa. Huudahtaen ihastuksesta hän palmikoi Miladan paksun tummanruskean tukan ja kiersi palmikot lujasti niskaan.
— Noh kattoppas, kattoppas vaan, nyt varpusen poikaset tulevat syömään sokeriherneitä. — Saavat jotain katseltavakseen, kun sinut näkevät! —
Sydän hieman pamppailevana astui Milada Goldscheider'in konttoriin. Tämä vilahti kerran Miladaan, sanoen: — Odota! — ja jatkoi kirjotustaan.
Milada odotti kymmenen minuuttia. Sillä aikaa oli hänellä hyvä tilaisuus tarkastaa itseään peilissä… Hyvin istuvat vaatteet tekivät hänet kovin solakaksi. Hän oli siis pitkä… Hiukset olivat luonnosta kiharat. Hienoissa aalloissa ne valuivat ohimoille, pukien noita teräväpiirteisiä kasvoja harmaine, rauhallisine silmineen, joissa ei kuvastunut nuoren mielen kaihoa. — Syvä ja varova epäilyksen ilme väikkyi niissä, kuin sellaisella henkilöllä, joka kulkee vaarallista polkua, punniten henkensä pelastukseksi joka askeltaan.
Kymmenen minuuttia täytyi hänen odottaa. — Hän ehti tarkastaa Goldscheider'in kasvoja, joita hän ei vielä kertaakaan ollut näin läheltä saanut katsella. — Punasessa tukkalaitteessa siinsi hänellä harmaita juovia. — Hänen ihonsa oli rosoinen, teirenpilkkuja oli nenänharjalla ja poskisyrjillä nenän kohdalla. — Eriskummallinen pehmeä piirre oli suunpielissä hänen kirjoittaessaan. — Goldscheiderilla oli sinikivillä koristetut korvahelyt, joissa riippuivat kultaiset nupit. Hän kirjotti kovin tarkkaavana, liikuttaen huuliaan ja naputtaen herkeämättä vasemman käden pikkusormella pöytään. — Äkkiä hän puhdisti kynänsä. — — Tule tänne, — sanoi hän, tarkastaen tyttöä. Sitten hän nyökäytti päätään.
— Minä otan sinut saliini. Sinä olet Kathariinan lapsi. Äidistäsi oli minulla suuri hyöty täällä. — Vaatteet, jotka annan sinulle, saat lahjaksi. — Se merkitsee, minä pyhin pois velkasi, jahka lopetan toimeni — tässä liikkeessä. — Minulle sinä vaan olet velkaa — et muille. — Ymmärrätkö? —
— Kyllä, armollinen rouva.
— Olet palvellut täällä neljä vuotta palkatta. Vaatteet ovat siis palkkasi. — — Pääasia on, että kun minä poistun talosta, et ole kelleen nappia velkaa. Voit mennä vapaasti, minne haluat… Allekirjoita! — Goldscheider lykkäsi Miladalle kirjoitetun paperiarkin.
Milada otti sen käteensä ja rupesi sitä lukemaan.
Hämmästyneenä, mutta vaieten katseli Goldscheider häntä. — Nuori tyttö nyökäytti päätään ja kirjoitti jäykin, tottumattomin käsin nimensä paperiin. Rouva taittoi paperin hitaasti laskoksiin.