Suku oli vanhaa talonpoikaisjuurta, jonka eräs jäsen, Elman iso-äidin isä oli saanut Talousseuran palkinnon suoviljelyksestään. Tämä iso-äidin isä oli ollut tarmokas mies, suuren talonsa hän oli pannut ensi luokan kuntoon, rahaa hän oli koonnut sekä avioliitollaan että maanviljelyksellään. Lapsilleen hän oli jättänyt melkoisen perinnön.
Iso-äidin vanhin veli oli ollut laivanvarustaja, tarmokas ja hommaava mies. Hän oli omistanut yli miljoonan. Mutta sitte tulivat huonot raha-ajat. Höyrylaivat rupesivat syrjäyttämään purjelaivat ja niin hupeni rantakaupunkien vanhanaikuisten purjelaivojen omistajien rahavarat vähiin.
Iso-äidin toinen veli oli ruvennut uudenaikaiseksi pankkimieheksi. Hän osasi kapitalistisella tavalla välittää muitten rahoja ja huolimatta feodaalisen tuotantomuodon häviämisestä, hän, purjehtien suurkapitalismin vanavedessä, pysyi äveriäänä miehenä.
Elman iso-äiti ei sopinut tuon uuden kapitalistisen ryöstösuunnan edustajan kanssa. Nuorimman veljensä perhettä hän piti joukkona, joka hyötyi pikkueläjien nylkemisellä. Se sukuhaara jäi siksi Elmalle ihan vieraaksi.
Vanhimman veljensä perheen kanssa iso-äiti sopi varsin hyvin.
Hänen vanhin veljenpoikansa oli taiteilijaluonne, hienosteleva ja herkkä olemukseltaan. Eläen aivan ihanteita vailla olevan poroporvarillisen mailman keskuudessa, tuo Kyösti-eno oli tehnyt henkisen ja yhteiskunnallisen haaksirikon.
Elma muisti hyvin tuon enon.
Hänellä oli kaunis, tumma, tuuhea ja kihara tukka, joka vanhempana oli harmaanläiskeinen. Lisäksi Elma muisti, että Kyösti-enolla olivat omituiset tummat silmät, joiden katse oli pelottavan läpitunkeva, silloin kuin Kyösti-eno puhui jotain syvää. Mutta enimmäkseen Kyösti-eno singahutti pistosanoja ja pilkkapuheita kaupungin säädyllisistä ylhäisistä porvareista. Hän nauroi pormestarille ja raatimiehelle ja pankinjohtaja-enolle ja hänen perheelleen. Kyösti-eno nauraa virnui Roobert-enon, pankinjohtajan, kauniille rouvalle ja hänen tanssiville koreille tyttärilleen ja silloin iso-äitikin nauroi. Elma käsitti puheesta, että pankinjohtajan rouva oli ollut hyvin kevytmielinen, jopa tehnyt yhtä ja toista – rahasta. Pormestarin Kyösti-eno sanoi tyhmän juopoksi ja raatimiehen viekkaaksi ja konsuli-enon roistoksi,
Takaapäin kuuli Elma sanottavan, että Kyösti-eno oli hassu. Se oli muka johtunut Kyösti-enon huonosta elämästä.
Kyösti-eno oli käynyt paljon koulua ja seurustellut aatelisissa piireissä koulussa ollessaan. Sitten Kyösti-eno oli lähetetty Tukholmaan kehittymään liikemieheksi. Mutta Kyösti-eno oli tuhlannut isänsä rahoja teattereihin ja konsertteihin ja halunnut ruveta taiteilijaksi. Siihen ei isä antanut varoja. Kyösti-eno kutsuttiin Suomeen – ja rupesi juomaan. – Sanottiin, että teatteri oli tehnyt tuosta nerokkaasta Kyösti-enosta rentun.