Milloinkaan ei Elma saisi nähdä enää Arkadi Petrovitsjia!
Elma joutuu toiminnan pyörteeseen. Hänen täytyy yrittää saada siviilivaatteita muutamille Viaporista pakoon päässeille vallankumouksen sotilaille. Hakasalmen torilla ovat mellakat.
Elma tapaa suomalaisia työmiehiä. Ne kertovat, että Punakaartin kanslia on valloitettu, miehiä vangittu – lahtarikaartilaisia ammuttu – –
Nuori, mustakiharainen, kalpea latoja kertoo nähneensä Jemeljanoffin tuotavan päivällä kello 1 satamasta vangittuna sotilaspuvussa ja vietävän päävahtiin.
Hän sanoo hänen astuneen uljaana, pää pystyssä, kalpeana. Kerrottiin, että hän oli haavoittunut.
Nuoren suomalaisen silmät kostuvat. Elman silmälautoihin nousee kuuma tuskankyynel.
Hänen elämänsä on sisimmässään päättynyt.
Vapauden toivon touon on taantumus maahan lyönyt kuin tuiman takatalven raekuuro. Musta maa vaan kaameana siintää.
Seuraavat päivät kuluvat kuin unessa.
Elma järjestää pakomahdollisuuksia niille, jotka pääsevät enää pakoon.