Ja Arkadj Petrovitsj heittäytyy sotilaan kaulaan niin hillittömästi, että nuo molemmat suuret miehet pusertuvat tuskassaan ja aatteessaan niin lujasti toinen toisensa rintaa, vastaan, että Venäjän kaikki miljoonat mustat peikot eivät voisi heitä erottaa,

Arkadj Petrovitsj suultelee sotilasta ja kuiskaa: – Kiitos toveri!

Ja hän astuu rohkeana ulos, yrittää järjestää viimeisellä ponnistuksella vallankumouksen silvottuja joukkoja ja valmistautuu odottamaan aamun valkenemista.

Suuressa ruutikellarissa uinuvat uupuneet, haavoittuneet suomalaiset ja venäläiset vallankumoustoverit rinnakkain.

On yö ja koko Viapori ja Helsinki nukkuu.

Elma ei syö eikä nuku. Hän odottaa viestiä Viaporista. Hän oli kuullut ruutikellarin räjähdyksen – ja hänen sydämensä on kuin rikki revitty.

Hänessä on jokin kuollut – elämän kauneus on ijäksi ruhjottu.

Päivä koittaa kirkkaana torstaina elokuun 2 p. 1906.

Elma pukeutuu ja lähtee kaupungille.

Siellä liikkuu huhu: Kapina on epäonnistunut, luutnantit Jemeljanoff ja Kohanski, punakaartilaiset ja venäläiset vallankumoukselliset ovat vangitut.