Roistot ovat vielä kerran voittaneet.
Nyt alkaa ammunta niin helvetillinen kuin minkä ainoastaan Belzebubin sikiöt voivat hornan kuiluista syöstä.
"Slava" ampuu yhtämittaa. Santahaminasta ammutaan herkeämättä.
Nuori upseeri on kuin liekki, joka tuulessa leiskuen yrittää vielä valaista pimeyttä.
Ruutikellari räjähtää. Hallituksen kätyri oli sen sytyttänyt. Ilma on täynnään palkeita ja silvottuja ihmisruumiita. Kasarmit luhistuvat. Suomalaisia ja venäläisiä viruu hurmeisina vierekkäin.
Arkadj Petrovitsjin hymy käy yhä kirkastuneemmaksi.
Tuo suuri ihmeellinen lähestyy häntä – marttyyrikuolema, joka on venäläiselle vallankumoukselliselle kuin hellä äiti epätoivoisten sieluntuskien ja rauenneitten toiveitten perästä.
Hän astuu hetkeksi huoneeseen. Hän ottaa brovninginsa, pitää sitä kädessään ja aikoo asettaa sen ohimolleen.
Sotilas astuu ovesta sisään.
– Toveri!