Ah minne, ah minne, o ihminen, vie
Sun matkasi määrä, sun juoksusi tie?
Mitä täällä sä etsiskeletki?
Mitk' on puheainehes, miettehes, työs?
Miss' aartehes? miss' sydämes? sekä myös
Kuhun kiirehin rientävi retki?
Tuo tärkeä on, kun sä saat siten vaan
Viel' enemmän kuin sinä aavistatkaan:
Iankaikkisen riemun tai voiman.
Siis malta, ah malta, jos lietkin ken!
Täss' on tosi tottakin tarpehehen:
Saat elon, tai kuolet sä aivan.
Jos maailma on jumalas, jätä pois
Siis taivas, kun niitä sä et toki vois
Milloinkahan yhtehen liittää.
Jos vain rakas, kalliskin sullen on maa,
Totuudessa, hengessä et Jumalaa
Voi palvella, kuulla ja kiittää.
Jos taivas on määräs, sit' etsi sä vaan,
Ei ontuen puolelle kummallekaan,
Ja maan halut häijyt sä jätä.
Jos Kristus on aartehes, päärlysikin,
Öin, päivin sä Hänestä siis puhutkin,
Ja muistele piinansa hätää.
Yks — tiedätkö? — tarpeellista vaan on,
Mun kaikki on turha ja kelpaamaton
Tän ainoan rinnalla aivan:
Ett' on oma Jesuksen täysin ja saa
Osan verestä siitä, mi voi sovittaa
Ja rauhan suo sekä taivaan.
Pois täält' on sun täytymys matkustamaan
Vaan jos sä et Poikaa tunnekkaan,
Ken muu sinun hädästäs huolii?
Siis riennä — nyt aika on — armollisen
Vapahtajan luo, hyvän Jesuksen,
Hän myös sinun tähtesi kuoli.
Uskallatko?
Joskus kuuluu: "Uskallatko sä seurata Jesusta?"
Vaan mä tutkin sulta toisin halvassa nyt laulussa:
Uskallatko pois sä jäädä, kun käy kutsu Kuninkaan,
Kutsun luokseen, taivaan riemuun, autuutehen asumaan?
Uskallatko kuoloon käydä, kun suli' elo tarjotaan?
Uskallatko Herran heittää kuulemattas poistumaan?
Uskallatko selkäs kääntää taivaisille häillekin,
Surutonna suistuakses kadotuksen kauhuihin?
Uskallatko luulla: "täällä löydän onnellisuuden,"
Vaikka näit jo monta kertaa moisen onnen kurjuuden?
Rikkaushan siivin kiitää, raukee huvin ruususet,
Ja kuin lastu ulapalla myrskyissä sä heiluilet.