Karhuksi pantiin, kuten asia vaatii, isoin poika joukosta. Karhu käy kontillensa, ja toiset sitovat sen jalat yhteen, samoin kädet. Sitten pitää kaatajan tunkea toisen jalkansa karhun sidottujen jalkojen väliin ja toisen jalkansa karhun sidottujen kätten välitse, ja sitten pistää päänsä karhun vatsan alle. Ja niin on esi-temppu valmis. Sitten seuraa kaataminen. Ja sitä ei tiedä, eikä usko muut, kuin ne, jotka ovat olleet mokomassa "karhun kaadossa", miten jälkimmäinen temppu on vaikea ja naurettava. Karhu keikautetaan, nimittäin, kumoon, ja kaataja-parka jääpi, kuin joku kerä kyttyrään karhun raajoihin sekoitettuna j.n.e. Ja siitä ei auta muu, kuin armo.
Niin kävi Olli-parankin nyt. Hänen täytyi rukoilla ennen, kuin pääsi valloillensa kiipelistään.
"Meni lempo enään 'karhua kaatamaan'", sanoi hän kuin pääsi ylös. "Ennen vaihetan, vaikka korvapuusteja kanssanne, kuin menen tuohon leikkiin enään".
"Tulee senkin leikin vuoro vielä, kunhan odotat", sanoivat toiset.
"No, sitä minä odotan", vastasi Olli.
Kisattiimpa siinä vielä joitakuita kisoja, niin jopa tuli "korvapuustin vaihtaminen" eteen.
"Tahdotkos vaihtaa minun kanssani aluksi?" kysyi rotevin poika joukosta.
"Pääs on liian pitkässä varressa", vastasi Olli.
"No, minun sitten?" sanoi joku toinen, vähän pienempi.
"Ei vielä juuri sinunkaan mittas täytä; mutta koska näytätte pitävän minua pilkkananne, niin tule sinä pisin poika tänne! Koippes ovat hoikat, ja luulen heikot pysymään pystyssä. Vaihetas vain suutarin Ollin kanssa, koska siihen ensin tarjousitkin!"