Nyt meni Olli iloisena kouluun. Yhden päivän koulussa-olo oli hänet niin kiihoittanut, että hän halasi sinne. Olihan siellä hauskaa toisten joukossa tehdä koiruutta, jos jonkinmoista; ja Olli oli aina joukossa paras. Ja mitä useampi päivä koulussa käytiin, sitä enemmän koiruuksia Ollikin osasi. Toisinaan ompeli hän kaksi vierettäin istuvaa poikaa toisiinsa kiini, toisinaan tuikki hän edessään olevia äimällä j.n.e., toisinaan teki hän nenäliinastaan oravan ja viskasi sen tyttöjen puolelle y.m. Ja kaikki tämä kävi hyvin laatuun syystä, että pastori oli vanha ja vähä-näköinen.
Mutta kyllä Olli usein kiinikkin tuli vehkeistään. Niinpä kävi kerran, että poika, jota hän tuikkasi äimällään, kiljahti ja ilmoitti pastorille syyn, minkä tähden hän kiljasi, ja kuka siihen oli syynä.
Silloin kutsuttiin Olli esille. Ja vanha arvoisa pastori koetti isällistä hyvyyttä pahan-ilkisen pojan kanssa. Hän ei ruvennut kohta torumaan ja lyömään, vaan kysyi rauhallisesti:
"Mihinkä siis laki on tarpeellinen?"
Olli vastaa:
"Ensiksi opettaa se, mitä meidän pitää tekemän, ja karttaman; toiseksi — — —"
"Annappas sen jäädä siihen", sanoo pastori. "Oliko sinun työs lakia vastaan, tahi oliko se la'in mukainen?"
"En minä tiedä; sillä ei yhdessäkään käskyssä puhuta äimästä mitään", vastasi Olit veitikkamaisesti.
"Vai niin, sinä veitikas! Lueppas viides käsky!"
"Ei sinuun pidä tappaman", vastasi Olli. — "No, en, hyvä pastori, minä tappaa aikonutkaan".