Ja niin oli Ollin perheessä rauha taas entisellään. Olli tosin oli joskus uuden virkansa toimissa viivähtänyt tavallistaan enemmän pois kotoansa; mutta pöhnäämään ei hän sittenkään uskaltanut ruveta, vaikka olisi usein ollut halukin. Liisan saarnat kaikuivat aina korvissaan, kuin pasuuna.
Mutta onhan ihminen heikko, ja kelvoton kapine. Sellainen syntis-parka oli Ollikin. Ei hänkään voinut ylenpalttista kiusausta voittaa.
Makasiinin hoitokunnan piti pitää kokousta joistakin erittäin tärkeöistä seikoista. Ja kun kokous oli päättynyt, esittivät hoitokunnan jäsenet saada esimiehensä kanssansa pienelle ehtoolliselle kestikievariin.
Olli muisti Liisan varoitukset, raapasi korvansa ta'ustaa ja huokasi. Mutta joku joukosta, kun huomasi Ollin eperöimisen, sanoi kohta vilkkaasti:
"Mitäs huono huokaat, kun on turva kelkassas?"
Ja toinen veitikoista jatkoi kohta:
"Ei itku markkinoilla auta, turkit juoda pitää".
Ja niin satoi pilkkaa pilkan päälle, ett'ei Ollilla ollut aikaa enemmän
Liisaa muistella, vaan sanoi:
"No, mennään nyt sitten!"
Ja niinpä mentiinkin.