Tummanruskeina paistoivat vahvojen tammivaarnojen päät, joilla laitalaudat oli lyöty kaariin kiinni. Ne olivat päihinsä imeneet enemmän tervaa kuin sileät laitalautojen pinnat, siitä syystä olivat ne tummanruskeita.

Aapram vetelee nysästään kiihkeänä savuja.

Hän tietää, että taistelu, jota hän on viimekuluneet vuodet käynyt, lähenee päätöstään, ja hän on voittanut.

Niin!

Voittanut!

Se on oikea sana!

Vielä muutama päivä jaalan takiloimiseen satamassa, ja hän on valmis lähtemään meren vapaille ulapoille ansaitsemaan rahaa enemmän kuin kalastajat! Saraimessaan hänellä on talvella valmistetut purjeet — vanhoista tosin pienentelemällä ja uudestaan leikkaamalla tehdyt — laivarikoista vuosien kuluessa saamistaan vanhoista purjeista. Kyllä ne niin hyvät ovat, että niillä purjehtii monta kesää ja sittenpähän on aikaa hankkia uusia, vähän kerrallaan, niinkuin kaikki muutkin. Samassa saraimessa ovat myös lokit ja köydet — kaikki säästöä vuosien takaa, löytöjä milloin minkinlaisesta merenajosta.

Saraimen seinustalla odottavat valmiiksi höylätyt, raudoitetut ja hylkeen rasvalla öljytyt mastot ja muut purjepuut.

Kaikki on valmista!

Ei muuta kuin paikoilleen asettelee.