Hemma kävelee työpaikalleen, ottaa pölkyn pinosta ja asettelee sitä veistopölkylle pystyyn, halkilyötäväksi.
Ohi kulkee ihmisiä, jotka pysähtyvät, ja ihmettelevät, että mitä tuo Kiis-Hemma meinaa, kun on pannut karvahatun päähänsä kesähelteellä. Mutta eiväthän ne mitään ymmärrä, nuoret. Eräs niistä pysähtyykin, nuori punakka tyttö heinätaakka selässä Hemman pihan kiviaidan taa ja huutaa Hemmalle jotain karvahatusta ja heinäntekohelteestä, ja Hemma katselee tyttöä ja näkee sen suun käyvän kuin puhuessa, mutta kun ei mitään kuule, jättää hän asian sikseen ja ryhtyy työhönsä. "Jos sinulla on oikeaa asiaa, niin tule tänne likemmä haastamaan", sanoo hän kuitenkin, ja tyttö lähtee taakkoineen kävelemään kylään päin ja nauraa mennessään — mokomakin kikattaja!
Hemman on vaikea saada halaistavaa ja pilkottavaa kuusenpökkelöään seisomaan liikkumattomana paikallaan veistopölkyllä. Se tahtoo heilua puoleen ja toiseen, ja sitä saa kaksin kourin siirrellä ja asetella. Lopulta löytyy tukeva asento, ja Hemma tarttuu kirveensä varteen — sylkäisee ensin oikeaan käteensä ja sitten vasempaan, ja hitaasti alkaa kirves kohota — kohoaa ja kohoaa — hitaasti, mutta varmasti — sivu Hemman päälaen ja alkaa sieltä hyvää vauhtia kiitää kohti pölkkyä, jonka ruskeaa sydäntä kohti kirveen teränsuu on tähdätty. Mutta Hemma ei ole huomannut että hänen aamiaisella ollessaan on sisarenpojan vaimo viritellyt yli pihan pyykkinuoria, ja noin puolimatkassa vauhtiaan putoaa kirves kaulansa kohdalta pyykkinuoralle ja jää sinne, Hemma säpsähtää ja hellittämättä käsiään kirveen varresta nostaa silmänsä, katsoo ylös, näkee asian ja huudahtaa:
— Paholaisen nuorat!
Hän huomaa sisarenpoikansa vaimon saunan luona pyykkiä pesemässä ja huutaa sille: "Mitäs, sä tuhma, tähän olet, kirveen tielle, nuorias viritellyt! Tuleksä kiireesti korjaamaan ne pois! — Hyvä, ettei sattunut terän kohta nuoraan — olisi mennyt poikki!"
Pölkky toisensa perästä tulee pilkotuksi, ja pienet keittiöhalot, runsaan vaaksan pituiset, latoo Hemma kauniiseen pinoon, halko halolta, sikäli kun niitä veistopölkyltä silloin tällöin putoilee, päivänpaisteeseen kuivumaan.
Päivällisen syö Hemma sisarenpoikansa puolella. Mitkä lie olleet syntymäpäivät siellä — niitä nuorten hullutuksia — ja emäntä tarjosi päivälliset siitä syystä Hemma-enolle.
Ja oli siihen muukin syy:
Sisarenpojan nuori vaimo oli silloin aamupäivällä nauranut katketakseen sille, että eno löi kirveensä nuoraan, ja yritti sitä muistellessaan nauraa yhä vielä, mutta hillitsi itsensä. Hänellä oli tästä paha omatunto, ja hän tahtoi hyvittää Hemma-enoa tarjoamalla päivällisen ja pullakahvit, eikä Hemmalla niin mukavaa ja hyvää oloa ole ollutkaan vuosikausiin.
Päivällisen jälkeen hän juttelee ja tupakoi sisarensa pojan kanssa ja yrittää sitten lähteä omalle puolelleen ottaakseen pienen päivällisunen, niinkuin hänen tapansa oli — "Rämpii ruumista ja viluttaa — pahat ilmat siitä tulevat", sanoi hän, johon sisarenpoika sanoi: — Oikaise itsesi tuohon noin meidän vuoteeseen — eihän se siitä pahene.