Siihen aikaan ei ollut vielä Suomenlahden selkäsaariin säännöllistä eikä säännötöntä matkustajahöyrylaivaliikettä. Ainoa määräaikainen kulkija oli pieni kannellinen purjeilla kulkeva postivene, jonka kuljettajaa saarelaisten kesken kutsuttiin Perjantaiksi, vaikka hänellä oikea nimikin oli, nimittäin Posti-Heikki. Perjantai-nimensä hän oli saanut kahdesta syystä — ensiksikin, koska postintulopäivä oli perjantai, ja toiseksi, koska senniminen ihminen oli maailmassa ollut ennenkin, pakana tosin ja musta, jota kumpaakaan ei ollut Posti-Heikki, vielä vähemmän ihmissyöjä.
Myöskään ei häntä nimitetty Perjantaiksi sen vuoksi, että hän olisi ollut jonkinlainen alempi mies, toisen käskettävä. Pois se! Hän oli postiveneen ainoa omistaja ja ainoa mies. Mitään Robinsonia siinä ei ollut. Häntä kutsuttiin Perjantaiksi vain siitä syystä, että posti tuli perjantaina — tai sen ainakin piti tulla — ja että se oli saarelaisten mieluisin päivä.
Postintulopäivää nimitettiin myös perjantaiksi ja oli niitä vuodessa noin kolmekymmentä ja sattuivat milloin minkin almanakkapäivän kohdalle.
Eräänä perjantaina tuli posti lauantaina, illan suussa noin kuuden tienoissa, saunakellojen soidessa.
Saunakelloiksi kutsuttiin siinä saaressa niitä kirkonkellojen soittoja, jotka toimitettiin lauantai-iltoina kello kuuden ajoissa. Silloin oli mukava lopettaa työt, vetää seinäkellot ja katsoa, paljonko ne ovat jäljessä tai edellä saunakelloista, joita soitettiin papin kultaisen taskukellon mukaan. Miehet pistivät silloin tupakaksi ja odottelivat saunaan-pääsyä. Saunakellot soivat kauniimmin kuin muut kellot, ja niillä on siinä saaressa sama nimi ja maine tänäkin päivänä.
Silloin, kun saaressa ruvettiin sonniyhdistystä hommaamaan, oli, kuten sanottu, perjantai lauantaina ja se johtui siitä, että edellisenä päivänä oli postiveneellä ollut kova myötätuuli viedä mantereelle postia, se on tyhjää postilaukkua — ellei nyt oteta lukuun niitä paria kirjettä, jotka olivat osoitetut merimiehille ja joista ei iso musta postilaukku paljoakaan pullistunut. Ja kun tuli otetuksi kaupungista mukaan kamiina eli sellainen kirkas kaksi litraa vetävä puteli, joka purjeveneen kajuutassa tuottaa lämmintä, ja kun Perjantain mukaan, kuten tavallista, liittyi paluumatkalle kotiintulevia luotseja, niin ei viitsitty luovia, vaan jäätiin ankkuriin Lellerin alle, joka on pieni saari väylän varrella, matkan alkupuolella, sisäsaaristossa.
Postiveneen kajuuttaa ja siellä pidettyjä juominkeja ja koko tätä matkan keskeyttämistä ei olisi kannattanut ensinkään mainita, ellei mitään erikoisempaa silloin olisi tapahtunut. Ei ollut niinkään harvinaista, että postivene jäi ankkuriin paluumatkalla ja siinä olevat miehet menivät kajuuttaan ottamaan ryyppyjä. Tämä tapaus oli harvinainen siitä syystä, että sillä kertaa juotiin "Saarelaisten Sonniyhdistyksen" ensimmäiset maljat.
Ja kyllä sieltä mökä kuuluikin!
Siellä hurrattiin ja laulettiin.
Perjantai itse ei selvänä koskaan laulanut, koska hänellä ei ollut, korvaa eikä ääntä, mutta hän humaltui pian ja silloin hän lauloi luotsien säestämänä.