Tuopa Karjalan kuningas, meijän kuulu kullan solki, itse Antero Oroinen, siitä suuttui ja syäntyi. Pani jouset joikumahan, jänteret järäjämähän, kivileivät lentämähän, alla Sigtunan sinisen.
Ampui kerran, ampui toisen, meni räystähät rämynä, tuohet lenteli levyinä. Ampui linnan liipinlaapin, kastarit ylösalaisin. Miestä otsahan osasi, löi hevosta lautasehen, sankaria sorvenpaikkaan.
Savu nousi Sigtunasta, panu Birkassa pamisi, tomu suitsi, tukka tuoksui, veri mullat pehmitteli, miesten päät katuja peitti, — Lauri lehtohon pakeni, Harteviikki haavistohon, Steeni Fincke tienohe'en.
(Ritarien kuoro:)
"Harteviikki haavistohon, Steeni Fincke tienohe'en."
Oli harmo hankittuna, satuloitu sorja orhi. Tuopa Karjalan kuningas, kypärikulta meijän kuulu, itse Antero Oroinen, hyppäsi hyvän selälle, satulahan sorjan orhin, antoi juosta jouhihännän.
Neiet itki Sigtunassa, Birkassa pyhäiset piiat, että poiat pois tulivat, sulhot surman alle saivat, valittivat vaimot valjut, itkivät ne öin ja päivin, että miehet mistattihin, miekoin maahan murrettihin.
YLIANTILAS (lyöden tarjotintaan, kuuluttaa:)
Kaniikki Turun, pater Voionmaalta, Jakobus Hordinch, pyytää hiljaisuutta.
KIRSTI (kuiskaa vierustoverilleen:)