KIRSTI
Kyll' ootkin saarnaa vailla, ripitystä!
KAARINA
Ma saarnoihin jo olen kyllästynyt, nyt jätä minut hetkiseksi rauhaan.
KIRSTI (istuu Kaarinan viereen.)
Nyt rauhaan! Eipä niinkään. Istun tähän. Sa yhtä saarnaa vielä olet vailla. Sen tässä pidän, sano mitä sanot! Sen tässä pidän, — ripitän myös sinut. — He, tuossa pikarisi, tässä minun! Ma armokalkin ryyppään ensin kanssas kuin pater Paavali tai Miltopaeus.
(Juo.)
Sen vannon, tästä tuli tilin päivä! Siis ensin: Mitä hyödyt sinä siitä, ett' aviossas olet uskollinen? Ken kiitoksen tai kunnian sulle antaa siit', että kaljupäisen hyväks' uhraat, sa parhaat elon vuotes, nuoruutesi? — Oot kohta vanha, lahot haudassasi, sun katoo sinne silmäs, ruusuposkes, pois hyväilyittä, — — ah! ja suuteluitta. Ken kunnian koskaan siitä sulle suopi? — Ken kiitoksen tai edes hyvän sanan? — Sa tiedät, olet kuullut, saarnaveljet ett' ihailevan kirkonarmon suovat vain Maria Magdaleenain kaltaisille. — Jos oisin nuori, kaunis, niinkuin sinä, niin parin tanssijoista valitseisin täks illaks taikka eliniäkseni, niin totta kuin ma olen Kirsti Hirvo! — Ain' ilo lyhyt voittaa pitkän vaivan!
KAARINA
Sa etkö muista: olen naimisissa?