Mitä Saskalla ois siihen ollut?
PALV. I
Mitä oisi ollut, kysys muuta! Saska osans' oli saanut vasta, olis tyytynyt ja vaiti ollut! Oli pohjaton kuin kaikki miehet! — Mikko vietiin täältä tänään Turkuun, riippuu luultavasti kaakinpuussa. "Rikas maksaa rahallansa, köyhä selkänahallansa!" — Saapas nähdä, kuka heilinäni ensi yönä — Tarhur-Jaakko ehkä.
PALV. II
Älä hirmu naura tuollaiselle! — Saskan tunsimmehan lapsuudesta!
PALV. I
Mitä nauramista vieraass' oisi? — Aartuoitaan, kisojaan en tunne! Hölmö! Mitä nauramista siinä? Toista on, kun vanha tuttu poika karkaa toisen kurkkuhun ja velkoo aartuoitaan, vaikka vatsassansa palaa viinin, rakkauden kaski. "Maksa aartuaiset"; — voi miesparkaa!
PALV. II
Täst' ei hyvä seuraa, usko mua! Saamme vielä tänne Pirun pihan, niinkuin kamari sen on jo täällä. Siellä liikkua ei kukaan tohdi öiseen aikaan, tuskin päivälläkään. Melujainen siellä elämöipi, soittaa kitaraansa kuudanöinä, mutta muulloin itkee, voivottelee, niinkuin ulkoluotoin harmaat hallit. Kaikki päättyy meluun, töminähän, tulet sammuu, aukee akkunaiset, tuulen pyörtäessä lattialla. — Kerran tuotiin ukko Simanainen, suurin noita Karjalasta, tänne loitsuinensa Pirun häätäjäksi. Puol'yön aikaan noita sisään astui Melujaisen juuri itkiessä. — Tuskin keskilattialle pääsi, tuulispää kun hänet siitä hotkas. Silmänräpäys töintuskin kului, kun tuo noita nähtiin kotonansa loveen langenneena permannolla. — Melujainen pirunkamarista samaan aikaan ulos viskoi kaikki huonekalut talon pihamaalle. — Ennen juhlaa siivoomassa olin pirunkamaria, ihan tyhjää. — Vaikka ikkunasta päivä paistoi, ääneen luin Pater nosteria koko ajan, etten muuta kuulis. — Selkä eellä sieltä ulos tulin.