— Sitä, että uppoaakohan tämä jaala?
— Pidä sinä perää, äläkä puhu tyhmyyksiä! huusi isä ja pumppusi entistä rajummin.
Merivesi huljui kannella jo niin korkeana, että jolla ui siinä ja törmäili varppeeseen, luukun karveliin, mastoon ja kajuutan seinään. Myös ajelehti kannella joku halko ja lankku. Aape hyökkäsi jollan pestiin, sai jollan yli varppeen, johti sitä perälle päin ja huusi pojalleen:
— Päästä helkkarissa vikkelästi köysi ympäriltäsi ja tule jollaan!
Pojalla ei ollut aikaa etsiä solmua. Hänen silmänsä olivat jo kauan olleet kiintyneet kirveeseen kajuutan seinuksella. Sen sieppasi hän ja iski kantta vasten köyden poikki ja hyppäsi jollaan. Aape seurasi poikaansa siepattuaan ensin kajuutasta ämpärin ja viskattuaan sen pojalle. Itse tarttui hän airoihin keulapiitalla. Poika istui perällä ja ajoi ämpärillä vettä jollasta.
Jaala purjehti vielä muutaman pituutensa myötäistä, kääntyi sitten syrjin laineita ja heittelehti hirvittävästi. Aallot olivat korkeita ja alas niiden väliin painuttuaan näkivät Aape ja hänen poikansa jaalastaan vain mastojen ja purjeiden yläosat. Noustuaan jälleen harjalle, näkyi jaalan rungosta enää kajuutan katto. Sitten kohosi perä korkealle, tiilikivet kolisivat sisässä ja jaala luisui äkkiä näkymättömiin. Kun se raskaine kuormineen putosi lähes sata metriä korkealta ja kun se oli heikosti rakennettu, repesi se pohjassa päältä auki ja osia kannesta, mastot, kajuutan katto ja kansiluukut pullahtelivat veden pinnalle. Onneksi oli jolla-pahanen ennättänyt kauemmaksi, muuten olisi se auttamattomasti murskaantunut, ellei jaalan osien ylös syöksyessä, niin ainakin törmätessään yhteen tuon aaltojen heittelemän ruuhkan kanssa.
Jaalan pohja, kaaret, laidat ja peräpeili nimilautoineen jäivät pohjasaveen uinumaan ikiunta paikassa, johon eivät myrskyt käy, ei tuuli ulotu. Hiljaiset merenvirrat vain vaeltavat niiden ohi.
Vaikka maa olisi, kaiken sen mukaan mitä Aape oli laskenut, ollut lähempänä tuulen allapäin, täytyi soutaa päin lainetta, muuten olisi jolla täyttynyt paikalla. Poika oli nääntyä ajaessaan ulos vettä jollasta.
Näin kului tunti tunnilta. Saapui yö ja tuuli alkoi heittää ja lakkasi lopulta kokonaan. Hetken perästä rupesi tuulemaan hiljakseen toiselta suunnalta ja tuuli toi sakeaa sumua ja tihkusateen.
Kompassia ei ollut. Osapuilleen voitiin suunta määrätä vanhan aallokon mukaan, mutta kun lähin maa, pieni asumaton ja puuton luoto, oli noin kymmenen kilometrin päässä, oli kokonaan onnen kauppaa saada se näköpiiriin, jonka säde nykyisin oli korkeintaan seitsemän syltä. Kompassi ja leipä ja juomavesi olisivat nyt olleet kultaa kalliimmat, mutta ne vei jaala hautaansa.