Seuraavan päivän iltana sousi Aape auringon kultaamaa tyyntä merta kohti kotisaarta, joka kaukana siinsi ja kohosi yhä korkeammalle. Poika torkkui, tai oikeastaan nukkui istuallaan jollan perällä. Aapea huvitti tuo hassunkurinen näky, kun pojan pää nyykähteli aina alemma ja alemma ja tupsahti lopulta polviin, jolloinka poika tuli puolihereille ja tuijotti tuhmasti isäänsä, joka nauroi täyttä kurkkua. Poika ei käsittänyt kuka jollan keulassa soutaa ja nauraa. Hän luuli kuuluvan sen uneensa, sulki silmänsä ja — tupsis! — jälleen iski hän pitkän, isältään perimänsä teräväpäisen nenänsä jompaan kumpaan polveensa, suoristautui äkkiä, näki isänsä kolme pitkää etuhammasta nauravan parran seasta ja nukkui jälleen. Puolen yön tienoissa saapui Aape poikineen kotiin. Aamulla varhain, ennen perheensä heräämistä, laittoi Aape silakoita voirasiaan ja pani sen ja leipää eväspussiin, otti kirveen olalleen, rautakangen ja lapion kainaloonsa ja samosi metsäänsä, pysähtyi siellä parhaaseen hongikkoonsa ja kävi töihin.
Hän valikoi hyvän, ison kölipuun, alkoi lapiolla ja rautakangella raivata sen juuria. Suurimman juuren, johon piti laivan keulapuun tulla kiinnitetyksi, hän raivasi vapaaksi pitemmältä, muut hakkasi hän poikki tyveä myöten. Puu kaatui ensi yrityksellä onnellisen aluksen kölipuun tavalla, nimittäin keulajuurikas ylöspäin.
Olikin jo tehty työtä niin paljon, että oli aika käydä aamiaiselle.
Sitten alkoi hän veistää kaatamaansa kölihirttä. Sitä tehdessään, ja koko nyt alkaneen työnsä aikana, hän tyytyväisenä lauloi omaa sepittämäänsä laulua, joka kokonaisuudessaan kuului näin:
Västäräkki sä laululintu, Viserräs taas minulle.
Kun kirveen eteen tuli milloin pahempi oksa, joka vaati tavallista ankarampaa iskua, sovitettiin tuo ratkaiseva lyönti ensi tavun kohdalle sanassa "västäräkki", joka kajahti silloin niin, että puut tutisivat.
Aamuja seurasi pitkät ja ihanat työpäivät, iltoja levollisen unen yöt, ja kului se kesä ja muuttui täydelliseksi laivan luurangoksi keskellä synkkää metsää. Päivä päivältä kohosivat pohjapuulle ensin keula ja peräpuu ja sitten kaari toisensa jälkeen, jotka liitettiin pohjapuuhun ja toisiinsa vahvoilla tervaspuuvaarnoilla. Pyhäinmiestenpäivän aikana oli runko sikäli valmis, että se odotti kanttaan ja laitojaan.
Aape istui kannolla, tupakoi ja ihaili luomustaan.
Talveksi meni hän mantereelle kirvestöihin, ansaitsemaan rahaa, jolla hankkisi, niin hän kuvitteli, köysiä, purjekangasta, kettinkiä ja ankkurit. Seuraavana kesänä hän päätti lyödä laivaansa kannen ja laidat ja tehdä valmiiksi muun työn.
Sen talven elätti Eeva itseään ja poikiaan osaksi kerjuulla ja osaksi tekemällä töitä naapureihin.