Hän kävi vanhain miesten ja poikien tapaan päivän retkillä saaren läheisyydessä.
Eräänä päivänä hän oli toisten kanssa Itäselällä.
Miehet olivat hajaantuneet kukin tahoilleen ja näkivät toisiaan harvoin ja silloinkin kaukaa. Puolen päivän tienoissa alkoi yhä kovemmin ja kovemmin tuulla idästä. Pian muuttui se myrskyksi. Kaikki päiväretkellä olevat ottivat suunnan maalle päin.
Liian aikaiseen ei lähtenyt kukaan paluuretkelle, sillä tuskin kului tuntia, kun tuli sakea lumipyry, jossa ei nähnyt viittä syltä pitemmälle. Kompassin varassa koetti jokainen pyrkiä maalle jäältä, joka jo hyvää kyytiä kulki merivirran ja tuulen mukana länttä kohti.
Ilta pimeni aikaiseen. Saaren neljä loistoa sytytettiin, mutta siitä ei ollut paljon apua. Enemmän hyötyä oli sumusireenistä, joka ulisi kerran minuutissa, viisi sekuntia kerrallaan. Kello kymmenen illalla kaivattiin vielä kolmea miestä ja yhtä monta koiraa, mutta ennen aamua hekin, sumusireenin opastamina, pääsivät maalle — paitsi Aape ja hänen koiransa.
Yön kuluessa oli ilma muuttunut hirmumyrskyksi.
Saaren itärannikolle oli noussut talon korkuisia ja lähes kirkonkin korkuisia ahtojäävuoria ja röykkiöitä.
Ukkosen jyrinällä halkeili jää ja nousivat pystyyn sylen paksuiset ja viiden pituiset jäätelit ja kaatuivat ja murtuivat jälleen.
Kukaan ei tiedä miten oli käynyt Aapelle.
Oliko hän sortunut ahtojäihin ja murskautunut telien väliin, vai pimeässä ja väsyneenä astunut sulaan, johon myrsky oli pyryttänyt lunta, vai oliko hän joutunut ohi maan, länteen ajelehtiville jäille ja kuollut siellä viluun ja nälkään.