Miehet kiipesivät perätysten ylös laivan kannelle. Jyrin Tuomas solmesi haapionsa pestin kiinni lähimpään vapaaseen naakeliin.
Kannella havaittiin kaiken olevan parhaassa järjestyksessä. Laivan iso vene oli poissa. Väki oli siis sillä lähtenyt laivasta, mutta missä, milloin ja mistä syystä, niitä kolmea kysymystä jauhoivat nuo kolme miestä koko sen iltapäivän.
Vanhasta matruusivaistostako, vai muusta syystä, tai sattumaltako tuon pelon, kammon ja ihmettelyn sekoittaman tunteen johtamana, miehet ensi töikseen menivät skanssiin. Koijissa olivat makuuvaatteet paikoillaan, mutta kaikki muu oli viety. — "Laivasta lähtö ei näytä tapahtuneen hädässä", arveli Tuomas.
Keittiössä tehtiin se tärkeä huomio, että aamiainen on ollut viimeinen ateria laivassa.
"Niin no — yöllähän se sumu tuli ja hävisi ennen puoltapäivää", arveli viisaana Pekon Aape.
"Se ei meinaa mitään", sanoi Tuomas, "eihän sitä tavallisesti heti laivasta lähdetä, vaikka sumu häviäisikin. Siinä ollaan viimeiseen asti. Laiva jätetään aina vasta viime tingassa."
"Useimmiten liian myöhään. Nämä tässä ovat olleet varovaisia", — — — puolusteli Pekon Aape.
"Ei koskaan liian myöhään, hyvä mies!"
Vävy-Anttu, vanhana puosmannina, tähyili ylös mastoihin ja rikiin.
"Harvoin", sanoi hän, "näkee purjeiden riippuvan noin tyhjinä. Niin on kuin ennen tuolla ulkona, koillispasaatin ja kaakkoispasaatin välillä olevassa tyynessä. Näin sielläkin purjeet riippuivat viikkomääriä ja noin sielläkin terva hikoilee kannesta. — Kerran, siitä on nyt neljäsneljättä kesä, lähdettiin Montevideosta Lissaboniin — —", Vävy-Anttu aloitti tuon kuuluisan kertomuksensa, jonka Jyrin Tuomas ja Pekon Aape olivat jo kuulleet useamman kuin neljäneljättä kertaa, nimittäin joka kesä, näinä heinäkuun helteinä ja tyyninä ja lisäksi joskus talvellakin, kuten jouluryypyillä, hautajaisissa tai häissä ja muissa sellaisissa sopivissa tilaisuuksissa. Kun he siis kuulivat Antun suusta sanat "lähdettiin Montevideosta", tiesivät he sanasta sanaan jatkonkin, loppuun asti. He osasivat kertomuksen jo ulkoa yhtä hyvin, kuin Anttu itsekin. He eivät viitsineetkään kuunnella. Tilaisuus oli sopimaton. Mieltä kiinnittivät nyt tuhannet muut seikat. Röyhkeästi keskeytti Antun onnellisesti alkaneen kertomuksen Tuomas sanomalla komentavasti: