"Mikä se on?" kysyi Matti kiihkeästi.
"Se on sinun oma ruumiisi. Pidä huoli, ettei se jää veden päälle! Se on sinun vaarallisin vihollisesi tällä hetkellä!"
Matti heitti kirveensä painolastikiville, otti lyhtynsä ja alkoi etsiä, millä voisi lisätä ruumiinsa painoa. Keulasta hän löysikin sopivan paksuista kettinkiä. Sen hän veti kolinalla keskialukseen ja alkoi köyttää sitä ympärilleen. Saatuaan loppupään sidotuksi kiinni purjelangan palasella, hän jälleen tarttui kirveeseensä, mutta henki sanoi jälleen:
"Älä lyö vielä, Matti. Kettinki on kyllä hyvä ja kunnolla paikoilleen kääritty, mutta pää en huonosti kiinni. Viime hetkellä sinä voit riuhtaista pään auki ja jäädä veden päälle. Riisu nyt kettinki jälleen päältäsi. Ota lyhty ja nouse kannelle. Mene kajuuttaan. Sieltä löydät lujan etulukon avaimineen. Se on naulassa kajuutan ikkunan vasemmalla puolella. Sitä lukkoa on käytetty ennen kajuutan ovella. Sulje nyt sillä kettingin päät toisiinsa, että olet täysin turvattu viholliselta, joka viekoittelee sinua jäämään elämään."
Matti teki käskyn mukaan. Löysi lukon, palasi takaisin ruomaan. Köytti jälleen kettingin päät toisiinsa lukolla ja yritti taas tarttua kirveeseen, mutta nauraen huusi henki:
"Heitä avain mereen ensin! Heitä avain mereen ensin!"
Matti heitti avaimen yli partaan mereen.
Sitte löi hän leveäteräisellä kirveellään neljä, viisi kertaa aluksen laitaan. Syntyi ammottava reikä. Siitä syöksyi esille vesisuihku. Matti nousi kannelle, istui raskaine pukuineen peräsimeen ja ohjasi myötäistä.
Alhaalta ruomasta kuului kohina, niinkuin hyllyssä tai kanavalla kun sulkua avataan.
Lyhty sammui. Kohina lakkasi kuulumasta. Meri mylvi. Se vyöryi yli "Onnen Alun" kannen, joka äkkiä alkoi horjua ja katosi alle aaltojen syvien.