Puomit roikivat kytkinraudoissaan. Kannella juostiin. Keula irroitettiin sillasta. Purjeet täyttyivät tuulesta. Syntyi äkkiä hiljaisuus. "Irti perältäkin!" Alus irtaantui sillasta, alkoi hyvää vauhtia kiitää ulos öiselle merelle, jossa loistot vilkuttelivat silmiään punaisina, vihreinä ja valkeina, ja katosi yön pimeyteen.
"ADMIRALIN" TUHO.
Eräänä pilkkopimeänä ja tuiskuisena tammikuun iltana istui saaren nuori pappi vanhan laivurin luona. Tottuneena toisiin oloihin, jokapäiväiseen postiin, sivistyneeseen seuraan, valaistuihin katuihin, nopeisiin kulkuneuvoihin ja puhelimeen, oli hänen miltei mahdoton tottua, ulkosaaren eristettyyn ja ankaraan elämään. Kesällä vielä menetteli, kun sai jotenkin varmasti kerran viikossa postin ja ainakin kaukaa katsella ohi kiitäviä suuria ja mukavia matkustaja- ja kauppalaivoja. Toista oli nyt! Merta myllersi myrskyt yötä päivää. Ihan pää oli mennä sekaisin sen ikuista pauhua kuullessa Harvoin näki rantakiviä ulommaksi alituisten lumipyryjen, meripöllyn ja sumujen vuoksi Aaltojen pinnalla kellui harmaanviheriää sohjua, joka viskautui rannalle ja jäätyi siihen. Näin kasvoi ympäri saarta saartavat valtavat rantavallit hiekan ja merihatrun sekaisesta jäästä. Saaren eteläpäässä oli sumusireeni ulissut kamalaa virttään jo viikon päivät ja yöt yhtä mittaa ja pohjoispään suuri sumukello kumissut saman ajan, kuin olisi soittanut sielukelloja koko maailmalle. Loistot paloivat kello kolmesta illalla kello yhdeksään aamulla vain omaksi ilokseen, sillä eihän niitä nähnyt muut kuin niiden hoitajat enemmän kuin tähtiä tai aurinkoakaan, jotka pyrkivät jo muististakin katoamaan tai ainakin muuttumaan yhtä hämäriksi ja kaukaisiksi, kuin varhaisimmat lapsuusmuistot. Sitä suuremman arvon osasikin pappi nyt antaa niille illoille, jotka hän istui vanhan laivurin luona. Pahimpienkin talvimyrskyjen aikana hän rupesi kokonaan karttamaan autiota pappilaa ja miltei muuttui perheen jäseneksi laivurin talossa. — "Siellä, missä on lämpöiset huoneet, hyvä ruoka ja pehmeät vuoteet ja ennen kaikkea ystävälliset ihmiset, siellä on ihmisen hyvä olla ja tuntee kodin turvallisuutta, eli sitten vaikka täällä hyisen ja pimeän meren keskellä olevalla saarellakin", ajatteli ja päätteli pappi usein itsekseen, käydessään illalla levolle hänelle varatussa ja lämmitetyssä huoneessa, myrskyn ja pyryn piestessä seiniä ja kuminan kuuluessa yli kaiken.
Tämän kertomuksen alussa mainittuna iltana istuivat ystävykset taas teepöydän ääressä myöhään illalla laivurin luona ison kattolampun valossa.
Lumipyry pieksi ikkunoita. Joku ullakon luukku kolahteli. Seinät rusahtelivat tavallista ankaramman vihurin syöstessä niitä vastaan.
"Hirvittävä ilma! Jumala varjelkoon niitä jotka nyt ovat merellä", huokasi pappi.
"Kurjaa se totisesti olisi", sanoi laivuri "mutta luultavasti siellä ei tänä yönä muuta oli kuin ajojäitä, lumisohjua, aaltoja ja meren vakinaisia asukkaita, hylkeitä, halleja, lintuja ja kaloja. — Muistuu tässä mieleeni samanlainen marraskuun ilta seitsemänneljättä ajastaikaa takaperin. Kun iltaa vielä on tähteenä ja kun tässä on juteltu muistakin samanlaisista tapauksista, haluaisin kertoa vielä, kuinka Admiral Saksasta Pietariin matkalla ollut matkustajalaiva, tuhoutui mainittuna iltana Mastiletossa, jyrkkien rantavuorten edustalla saaren länsirannikolla."
Täytettyään lasit ja sytytettyään piippunsa alkoi laivuri:
"Ellen väärin muista, oli silloin marraskuun kolmaskolmatta päivä. Talventulo viivytteli sinä syksynä. Koko marraskuun alkupuoli oli kuin syyskuuta muulloin. Siksi oli säännöllinen matkustajalaivaliikennekin jatkunut niin, myöhään. Omituisena tapauksena mainitsen, että kun lähtöpaikalla koottiin matkustajia laivaan, sanottiin kuulutuksessa nimenomaan, että 'Admiral' lähtee nyt viimeiselle matkalleen ja että tilaisuutta on siis kaikkien käytettävä hyväkseen, niin matkustajain kuin tavaranlähettäjäinkin. Vielä sanottuna päivänä aurinko paistoi kirkkaalla taivaalla. Vähää ennen päivän laskua kävin Majakalliolla silmäilemässä merelle. Virkeä lounattuuli puhalteli. Päivä laski synkkiin pilviin, jotka kohosivat meren takaa. Ajattelin silloin, että nuo pilvet tuovat sadetta, joka tähän aikaan vuotta voi muuttua lumipyryksi. Onneton se, joka silloin on merellä! Päätin illalla käydä uudestaan samalla kalliolla.
"Ilta kului verkonparsimisessa. Aavistukseni lumipyrystä kävi toteen. Jo kello kuusi katosivat tähdet. Myrsky oli jo silloin täysin valloillaan. Meri nousi ranta-aittoihin ja rannimmaisten talojen pihoihin. Metsissä kaatui puita. Vettä alkoi sataa kello seitsemän. Kello yhdeksän kääntyi tuuli länteen ja sade muuttui lumipyryksi.