"Ei alle kahdensadan! Siellä se muonakin kuuluu nykyään olevan niin huono — —"
"No olkoon sitten kaksisataa. En minä viitsi turhasta tinkiä. Sata siellä tai täällä, se ei meinaa mitään!"
"No minä menen kahdesta sadasta. — Antaa ne sinulle ainakin kuusi kuukautta, jos kiinni joudutaan."
"Sinulle — ei minulle! — No nyt muista sitten, että jos joudutaan tullikoirain pakinoille ja ne kysyvät, että kuka on laivuri ja kuka omistaa lastin, niin sano, että sinä olet molempia."
"Kyllä muistan, kyllä muistan. On tuota jo laivurin virkaa Viipurin linnassa istuttu monenkin puolesta! Kyllä minä jo sen virren osaan laulaa ilman urkuja ja lukkaria!"
"Ukko" sivuutti savuavan Kolmkiven noin kahden ja puolen kilometrin päästä. Se purjehti Purumatalan ohi, läheltä sitä ja käänsi keulansa suoraan pohjoiseen, Vaherpään saarta kohti. Tarkoitus oli laskea maihin pieneen Ryövärinsaareen, Vaherpään eteläpuolella, ja jättää lasti sinne.
Oltiin jo Jussaaren kohdalla. Miehet "Ukon" kannella olivat sangen hyvällä päällä, sillä jännittävä ja vaikea merimatka oli loppumaisillaan ja yhä savuava Kolmkivi vakuutti väylän olevan puhtaan koko tässä saaristossa.
Äkkiä tyrmistytti "Ukon" miehistöä näky, jota he kaikkein vähimmän viimeisinä minuutteina osasivat odottaa.
Jussaaren takaa, jonka "Ukko" juuri oli sivuuttamaisillaan, laski täysin purjein tullijaala heitä vastaan. Merkiksi siitä, mistä on kysymys, täräytti se kanuunastaan laukauksen. Se oli niin paljon sanottu, kuin että: "Seis ja pysy paikallasi ja odota! Minä panen jollan vesille ja tulen tarkastamaan!"
Sitä kieltä ei voinut väärin ymmärtää! Pako oli mahdoton mihinkään suuntaan ja välimatka liian lyhyt — tullimiehet olisivat seuraavan laukauksen laskeneet kohti.