Alkumuodollisuuksien perästä kehoitti oikeuden puheenjohtaja asianosaisia esittämään asiansa.
Ensin sai puheenvuoron yleinen syyttäjä. Hän pyysi sen ja sen lain niiden ja niiden pykäläin nojalla ankaraa rangaistusta laivuri August Rantalalle törkeästä väkijuomain salakuljetuksesta, raskauttavien asianhaarojen vallitessa, ja menettämään jaalansa ja lastinsa kruunulle sekä aluksen muulle miehistölle rangaistusta osallisuudesta mainittuun törkeään rikokseen.
Syytetyt pyysivät, että kanne julkeana valheena kumottaisiin, koska he eivät ole mitään salakuljettajia, vaan julkisia rahtipurjehtijoita, kuljettaen tällä kertaa lastia — pirtulastia tosin — Riiasta Narvaan ja ainoastaan kovan myrskyn vuoksi olivat pakoitetut etsimään hätäsatamaa Suomen saaristossa.
Syyttäjä pyysi puheenvuoroa.
"Uudistan kanteeni ja pyydän, että juttu lykättäisiin lisänäytteiden antamista varten, kantajan puolelta, raastuvanoikeuden johonkin lähinnäseuraavaan istuntoon", saneli hän.
Andersson — asianajaja Herra Asarias Andersson, entinen raatimies ja vastaajien nykyinen lainopillinen avustaja, pyysi ja sai puheenvuoron. Vilhuvin, punaisin silmin ja korkealle nostetuin sinertävin nenin hän hiukan honottaen ja tarpeettoman syvällä rintaäänellä, mutta tarpeellisen liikutetulla äänenkäytöllä ja eleillä, lausui, toisinaan jouduttaen, toisinaan harventaen ja erikoisesti painostaen sanojaan, näin: "Kunnianarvoisa raastuvanoikeus ja korkeasti kunnioitettu herra puheenjohtaja. —
"Täällä ovat syytetyt jo omasta puolestaan pyytäneet kannetta aiheettomana kumottavaksi, koska heillä ei ole ollut tarkoituksena salakuljettaa väkijuomia Suomeen, vaan ovat eräästä Venäjän Keisarikunnan satamasta, Riiasta, matkalla toiseen saman Keisarikunnan satamaan, Narvaan, lastinaan tosin väkijuomia, mutta kieltotavaraako — sitä en uskalla Venäjän asetusten, lakien ja säädösten puutteellisesti tuntijana — eli suoraan sanoen kokonaan niitä tuntemattomana, mitään sanoa, mutta uskaltanen edelliselle puhujalle huomauttaa, että mikäli syytetyt kysymyksessä olevia Venäjän Keisarikunnan asetuksia, säädöksiä ja lakeja ovat ehkä mahdollisesti rikkoneet, tai rikkovat, ei sen asian tutkiminen ja tuomitseminen suinkaan kuulu Loviisan kaupungin raastuvanoikeuden tehtäviin. Jos taas syyttäjä pyytää — ja on jo pyytänytkin — että vastaajia rangaistaisiin Suomen lakien mukaan, pyydän kunnioittavimmin herra kanneviskaalilta kysyä, käsittääkö hän Suomen lait sillä lailla, että hätääntyneet ja hätään ja hengenvaaraan joutuneet merimiehet etsiessään hätäsatamaa, turvaa ja pelastusta Suomen saaristosta, ovat näin menetellessään tehneet törkeän lainrikoksen, josta heitä on mitä ankarimmin rangaistava? Tämä laintulkitseminen, joka on tähän ennen kuulumattomaan syytteeseen johtanut, on, luvalla sanoen, hiukan — kuinka sanoisinkaan — eriskummainen! Väitän, että se käytäntöön pantuna on mitä suurinta raakalaisuutta, että se ei ole ainoastaan hyviä tapoja, vieraanvaraisuutta ja lähimmäisen rakkautta, vaan myös itseään Jumalan pyhää tahtoa vastaan. Sen tulkinnan mukaan yksinpä haaksirikkoutuminen, hukkuminen, ja mikä hyvänsä tapaus, joka on seurauksena siitä, että luonnonvoimat, rajuilmat ja muut Korkeimman hallinnosta riippuvat asianhaarat ajavat merimiehen rannoillemme, olisivat törkeitä lain rikoksia. — Syytetyt ovat ottaneet lastin väkijuomia Riiasta kuten jo on sanottu, viedäkseen sen Narvaan, kuten myös on jo sanottu. Keskellä Suomenlahtea yllätti heidät hirmumyrskyn tapainen rajuilma. Meri kävi korkeana heitä vastaan. Haaksi ja kallis lasti, josta syytetty on vastuussa Narvan kaupungissa, Venäjän Keisarikunnassa, oli joutua meren saaliiksi, puhumattakaan kolmesta ihmishengestä. Jaalan päällikkö, tuntien harteillaan raskaan vastuunalaisuuden Jumalan ja ihmisten ja voimassaolevain asetusten, säädösten ja lakien edessä, ei nähnyt mitään muuta keinoa aluksen kallisarvoisen lastin ja ihmishenkien pelastamiseksi, kuin turvautua hätäsatamaan Suomen saaristossa. Tässä tehtävässään on syytetty onnistunut ja on hän menetellyt miehen, vieläpä jalon miehen kunnolla ja tarmolla ja ansaitsisi yhteiskunnan ja Korkean Esivallan kiitoksen — eikä suinkaan rangaistuksen. — Uudistan siis syytettyjen nöyrän anomuksen, että Korkea Oikeus harkitsisi oikeaksi kumota tämän kerrassaan eriskummaisen ja nähtävästi pelkästä kateudesta, ilkeämielisyydestä tai vihasta ja kostonhimosta tai ehkä lahjusten kiristysaikeessa herätetyn kanteen, sekä pyydän nöyrimmiten syytettyjen nimessä lisätä, että kantaja tuomittaisiin korvaamaan syytetyille sen vahingon, minkä on heille aiheuttanut tämä pakollinen, jo kahdeksatta päivää kestänyt olonsa täällä Loviisassa, kymmenellä hopearuplalla päivästä miestä kohti ja lisäksi alukselle päivärahaa tarpeettomasta seisokista kaksikymmentä hopearuplaa päivää kohti. Tämä on vähin, mihin syytettyjen taholta voidaan tyytyä, sillä todennäköistä ja varmaakin on, että täällä tulliviranomaisten laittomasti pidättämän jaalan kuljettaja ja omistaja, August Rantala, on velvollinen Narvaan päästyään korvaamaan sen vahingon, minkä hän on aiheuttanut tavaran vastaanottajalle, viivyttäessään lastia hätäsatamassa senkin jälkeen, kun tuulet ja ilmat jo ovat olleet — kuten täällä kaikki tiedämme — jo lähes viikon ajan — suotuisat. Pyydän, että tämä tappionvaara korvattaisiin laivuri August Rantalalle kerta kaikkiaan kahdella sadalla hopearuplalla ja että tämäkin korvaus tuomittaisiin usein mainitun julkean syyttäjän suoritettavaksi. Lopuksi pyydän Korkean Oikeuden kiinnittämään huomionsa siihen, että täkäläinen tullipäällysmies, kapteeni Herman Hermanninpoika Hermansson, joka, vaikka nämät viattomat merimiehet selvästi hänelle selittivät hakevansa hätäsatamaa Vaherpään saaressa, joka kuuluu tähän läheiseen Loviisan rannikkosaaristoon ja jonka Korkea Oikeus kyllä löytää merikortilta, pidätti heidät ja toi tänne Loviisaan ja asetti heidät syytteeseen, vaikka — jos hän kerran epäili heidän kuljettavan salatavaraa Suomeen, hän olisi heitä voinut silmällä pitää Vaherpäässäkin, niin kauan kuin syytetyt siellä hätäsatamassa olivat, ja sen jälkeen voinut saattaa epäilyksen alaisen jaalan jälleen aukealle merelle — tai vaikkapa Narvaan asti — on tehnyt itsensä vikapääksi törkeänlaisiin virkavirheisiin, tuomittaisiin voimassa olevain lakipykäläin mukaan viralta pois pantavaksi, sekä lain säätämään korkeimpaan rahasakkoon tai varojen puutteessa pidettäväksi säädetty aika vedellä ja leivällä. Lisäksi pyydetään syyttäjälle ankaraa rangaistusta väärästä ilmiannosta ja Korkean Oikeuden turhasta vaivaamisesta ja että juttu päätettäisiin jo tässä istunnossa, jotta syytetyt, joiden ainoa, niukan toimeentulon antava elinkeino on juuri merenkulku, rahdinteko jaalalla purjehtien, pääsisivät lopultakin jatkamaan laittomasti ja törkeästi keskeytettyä matkaansa päämääräänsä, Narvan kaupunkia kohti Venäjän Keisarikunnassa. — Olen puhunut."
Kantajan taholta pyydettiin puheenvuoroa:
"Kanne uudistetaan ja syytetyn väitteet kiistetään, sekä avonainen puheenvalta jutun vastaisen käsittelyn aikana pidätetään. Samoin uudistetaan pyyntö jutun siirtämiseksi."
Oikeuden puheenjohtaja: