"Jaaha. — Menkää vain. Ehkä on parempi, että minä toimin ikäänkuin omasta aloitteestani. Menkää vain. Menkää vain."
Honolulun vartija, miesparka, jonka halu oli palvella kahta herraa, tullia ja — salakuljettajia, palasi kotiinsa, johon saapui sangen vaivaloisen pimeässä kiipeilyn perästä.
V.
Pian oli Kalkutan tullivartiosto, päällysmies ja kaksi vartijaa, pienellä haapiollaan vesillä. Vartijat soutivat ja päällysmies istui perässä. Satamassa oli tungos, niinkuin pitkien myrskyjen aikana tavallisesti. Ainoastaan sataman suupuolella oli vähän enemmän aukeaa. Sen aukean läheisyydessä väijyili tullimiesten haapio. He olivat varmoja siitä, että niinkin iso alus kuin "Merenneito" ei voi eikä uskalla pimeässä ankkuroida muualle, kuin niille tienoin.
Tuuli oli ankara.
Kymmenien ankkurissa olevien alusten takiloista, harjustimista ja muista köysistä kuului alituinen vihellys. Useista vieraiden alusten kajuutoista näkyi tuli. Kajuutan savutorvista nousi vähän kipunoita ilmaan, lentäen hetken myrskytuulen mukana ja sammuen. Miehet keittivät tai paistoivat iltastaan.
Sataman suulla oli korkea aallonmurtaja. Sen päässä oli kolmivärinen johtoloisto.
Kauan saivat tullivartijat odottaa. Hetken he jo luulivat, että Honolulun vartijan otaksumiset olivat johtaneet heidät harhaan. Lopulta tuli näkyviin kuohujen takaa purjelaivan sivutulet, valkea ja vihreä. Vuoroin katosi alus tulineen laineiden väliin ja vuoroin taas kohosi entistä korkeammalle. Pian sivuutti se vaarallisimman kohdan, sataman ahtaan portin, jossa ajoittain käy voimakas virta ulospäin ja laineet kaatuvat vastavirtaan terävinä. Päästäkseen onnellisesti siitä läpi, on pidettävä paljon purjeita, mutta tällä hetkellä sitä ei uskallettu tehdä, kun satamassa oli tungos. Oli lähestyttävä mahdollisimman hiljaa, josta taas voi olla seurauksena, että jos virta sattuu hyökkäämään vastaan ja laineet sattuvat pahimmin kaatamaan, voi alus lakata tottelemasta peräsintään, kääntyä syrjittäin ja ajettua kiinni portin jommalle kummalle puolelle.
"Merenneito" ajoi täysissä purjeissa, tosin reivatuissa, aina sataman suulle. Siinä vasta laskeutui isopurje alas. Vauhdin vielä tuskin yhtään ennätettyä hiljetä kaadettiin sen molemmat ankkurit täydessä myötäisessä yhtaikaa alas ja hirveällä rytinällä molemmat ketjut päätään myöten ankkurin jälkeen. Vastahakoisesti ja ketjujen naukuessa lyysseissään pysähtyi alus.
Tullimiehet sousivat kupeelle.