— Niin, pitäisihän sielläkin kerran vielä käydä katsomassa.
Siihen sanoi Liiva-Simo, isäntä:
"Ja siitäkös ei sitten mitään tule! Jo tätä sinun lähtöäsi on tässä saanut katsella kohta kokonaisen ihmisiän! Johan sinä olit silloin lähtöpuuhissa, kun Anna-Marja opetteli kävelemään, ja nyt opettelee jo Anna-Marjan poika kävelemään, ja aina sinä olet lähdössä. Ei tuota viitsi enää kuunnella, tuollaista puhetta."
Liiva-Simo nauroi ja muut myös.
"Niin!" — jatkoi Simo kimakammin, — "kahdeskymmenes kevät takaperin lykättiin veteen ensi kerran jaalavainaja. Sen ensimäisellä matkalla piti tämän sinunkin käyntisi mantereella tapahtua, mutta niineen se mätäni jaala muissa hommissa — ja eihän tuo turhan tähden elänytkään ja kolmatta kesää on vävy jo purjehtinut uudella jahdilla. Jaala mätäni ja sinun lähtösi näkyy mätänevän myös."
Kaikki nauroivat. Emäntä pysyi rauhallisena.
"Mihinkä minä tästä pääsen", sanoi hän, "vaikka kuinka tahtoisin lähteä? Kenenkä huostaan minä voin jättää talouden ja kuka ottaa minun askeleeni aamuvarhaisesta iltamyöhään? Enhän minä voi taloa niinikään vain jättää. Toistahan se on teillä muilla! Te voitte huoletta lähteä milloin haluatte, sillä eihän teillä ole huolta mistään, kun minä olen kotona huolta pitämässä. Niin! Naurakaa vain, mutta sen minä sanon vielä, että kelpaa teidän lähteä milloin ja mihin hyvänsä ja olla poissa kotoa kuinka kauan hyvänsä, kun ei ole huolta mistään niin kauan kuin minä tolpillani pysyn! Kyllä minä tiedän mitenkä täällä asioita hoidettaisiin, jos minä en olisi kotona. — Niin! Kelpaa sinunkin Simo ja teidän kaikkien sanoa, että mene vain, mutta sen minä sanon, että on hyvin helppo sanoa minulle, että mene vain, mutta sitä ette te tiedä, minkä minä, että teistä ei kukaan kykene pitämään taloa kunnossa, jos minä olen poissa kotoa. Näkeehän tuon jo siitä, kun minä joskus viivyn naapurikylässä, omassa saaressa, päivän sukulaisissa ja tuttavissa ja kun tulen kotiin, on sika jäänyt syöttämättä, kissa ei ole saanut maitoa, aamuiset kahvinporot ovat kattilassa ja minkä mitäkin niin ja näin, hujan hajan ja rempallaan. Mitäs sitten, jos olisin poissa viikon!"
"Mene nyt mamma sinäkin kerran huvittelemaan! Tarvitsethan sinäkin joskus levätä, etkä sinä kotona levätä saa", sanoi tytär.
"Herra! Mitäs iloa ja huvia ja lepoa minulla olisi siellä matkalla! Koko ajan vain saisin pelätä, mitä vahinkoja täällä milläkin aikaa tapahtuu. Illalla maata pannessani olisi viimeinen ajatukseni ja pelkoni, että jättävätköhän kotona tulen valloilleen keittiöstä tai lauantai-iltana saunasta ja kukaties vaikka parhaillaan loimuaisi savuksi ja tuhaksi kotimökki siellä saaressa. Ei teihin voi luottaa yhteenkään! Joka iltahan saan täällä itse katsoa, onko tuli sammunut keittiön liedestä, ovatko pellit kiinni ukkosen varalta, ovatko kaikki ovet lukossa, ett'eivät varkaat pääse, ja kissa sisässä ja lehmä läävässä ja onko kattilat tyhjennetyt ja käännetyt liedelle yöksi kuivamaan ja jääkö vettä pataa ruostuttamaan! Kukas niistä huolta pitää, jos en minä!! — Niin, mitä iloa minulle olisi lähteä täältä ja joka hetki sydän kourassa pelätä, milloin talo palaa tai kaikki jätetään varkaan viedä! Helpompihan minun on tehdä ja katsoa itse kaikki ja maata huoletta! — Olisihan siellä kyllä sisaren luonakin käytävä, mutta miten tästä pääsee! Kenellehän teistä voisi talon jättää!"
Simo lataili emäntänsä puheen aikana piippuaan ja tämän lopetettua saneli painokkaasti: