"UUSI MUISTUTUS…"
Oikealla vasta alettu asuinrakennus. Nurkkakivet ja yksi hirsikerros paikoillaan ja sen luona lastuja, lautoja, hirsiä ja kiven sirpaleita.
Vasemmalla pieni saunan tapainen asuinrakennus. Se on hyvin laho. Pärekatto on sammaltunut ja rikkinäinen. Savupiippu korkea ja rappeutunut. Se on tehty tiilistä ja joskus maailmassa on se ollut valkeaksi kalkittu. Ulko-oven pielessä seinustalla seisoo uuniluuta ja kola. Äärimpänä oikealla kukkiva pihlaja ja sen takana naapurin rakennuksia.
Pihamaa on kivistä nurmikkoa. Ulkosaarelaiskalastajien pihoilla näkee omenapuita ja pienen kasvitarhan, tai perunamaan. Tässä ei näy mitään sellaista — lieneekö ollut ikimaailmassa tuo piha enemmän viljelty!
Taustana on vanhoja, sammaltuneita rakennusten kattoja tumman harmaansinistä merta vasten. Meri on tyhjä, taivas kirkas.
On kevätkesä. Aurinko paistaa korkeimmillaan. Tuuli puhaltelee lämpimänä etelästä.
Noin viidenviidettä-vuotias, parrakas, hinterä, velttoliikkeinen, köyryselkäinen mies sovittelee uuteen rakennussalvokseen paikoilleen toisen hirsikerroksen ensimäistä hirttä. Hänellä on monta nimeä. Hallin-Aapea voimme käyttää hänen itsensäkin kuullen.
Omituista!
Lieneekö hänenkin suvussaan joskus maailmassa ollut lihavia, vai miksi heitä sitten olisi nimitetty Halleiksi, joka on tavallisesti sangen lihava (tai ainakin rasvainen), mutta jos suku olisi saanut nimensä nykyisen päämiehen Aapen mukaan, olisi se johdettu esimerkiksi kengästä, kuivasta, vanhasta kenkärajasta, sillä niin laiha oli ollut koko elämänsä tuo miesparka, joka veistelee uudella tuvanalokkeellaan tuossa edessämme. Nuoruudessaan oli Hallin-Aape veistellyt puusta isohkon laatikon, jossa oli vedettävä kansi. Kannen ja laatikon kupeet oli hän somistanut kirjoleikkauksilla. Pohjaan hän oli leikannut vuosiluvun, kahdeksantoistasataa ja kaksi kahdeksatta. Lisäksi oli pohjassa eräitä leikkauksia, jotka eivät olleet puumerkkejä, eivät oikeita kirjaimia — ei enemmän puoli- kuin kokoränttisiäkään — eikä ne olleet kirjoleikkauksiakaan. Nyt — aikoja Aapen kuoleman jälkeen — on moni vaivannut päätään, ei ainoastaan selvittääkseen monta hämärää kohtaa hänen elämässään, mutta erikoisesti koettaessaan lukea, mitä Aape on mahtanut laatikkonsa pohjaan kirjoittaa.
Yhteen aikaan luultiin, että ne ovat vanhanaikaisia riimukirjaimia, jotka muka Aape — jonka joskus pelättiin olevan Pirun kanssa yhteydessä — jollain hämäräperäisellä tavalla olisi oppinut ja kirjoittanut niillä laatikkonsa pohjaan jonkun taikasanan, manauksen, välipuheen Vihollisen kanssa, tai muuta synnillistä, jota ei saanut antaa tulla muiden ihmisten tiettäväksi.