— Höö! Vai länsituuli! nauroi Matti. — Vai länsituuli! No onhan se kylläkin länsituuli nyt, mutta kanttori ei taidakaan tietää, kuinka kauan se kestää länsituulena! Onhan sitä helppo sanoa, että länsituuli, mutta mitäs virttä sitten lauletaan, jos se tunnin perästä on lounaassa tai etelässä tai tyyntyy kokonaan! Ei hyvä kanttori! Katsellaanpas nyt ensin, kestääkö se lännessä, ja lähdetään sitten vasta — ja voihan se jälkeen puolenpäivän, kääntyä luoteeseen, ehkä täyteen pohjoiseen, ja sitä parempi meille.
Konstankaan ei tehnyt vielä mieli lähteä, ja hän sanoi:
— Ja kuka sen tietää, mikä tuuli on meressä! Voihan olla vastatuuli tai ei tuulta ensinkään!
Samassa näkivät he tulevan yhden luotsiveneen entisten lisäksi, ja heti sen tultua riennettiin tiedustelemaan, mikä tuuli on meressä.
Luotsi oli ollut laivaa ulos viemässä ja kertoi, ettei meressä ole mitään tuulta, että meri on rasvatyyni.
— Sanoinhan minä sen, ylpeili Konsta. — Johan sen näkee tehtaansavuista, jotka nousevat suoraan ylös, että ylhäällä on tyyni, ja silloin on tyyni meressäkin.
— No milloinka tästä sitten oikein päästään lähtemään! Minusta alkaa näyttää, ettei lähdöstä tule mitään! kiivaili lukkari.
— No, ei tänään ainakaan, sanoi Matti ja lisäsi:
— Pitkäksihän se käypi kanttorille olo täällä rannassa. Mennään miesten joukkoon hotelliin. Siellä kuluu aika paremmin. Otetaan teetä tai kahvia tai mitä vaan halu vetää.
— Ei ole jano, vaan nälkä pikemminkin, selitti lukkari.