— Sehän se suden näkikin, mutta ei sitä kummitusta. — Kun nyt ei enää ole meressä jäätä, ei se susi pääse saaresta pois. Mitäs arvelet, eiköhän olisi koottava molempien kylien väki kokoon ja pantava sudenjahti toimeen, ennenkuin eläimet lasketaan ulos ja lapset rupeavat käymään metsässä risuja keräämässä.
— Jaa. Mitenkä sen asian laita lienee. Minusta kyllä ei paljon apua ole, mutta jos susi kerran on saareen tullut, niin poishan se on saatava. Selvähän se on. Kalliiksi sen ruoka tulee.
— Kalliiksi se tulee.
— Mutta onkohan se nyt sekään totta, että se susi on maalle päässyt, kun koko juttu on tuon Hallin-Aapen puheita. Ja oliko sitä perjantaina enää jäätäkään meressä.
— Olihan jää silloin vielä meressä, ainakin Pohjoissalmessa, ja onhan se susi voinut tulla jo aikaisemmin, vaikka nyt vasta on nähty. Jos Aape yksin olisi nähnyt ja puhunut, ei asialle voisikaan mitään arvoa antaa, mutta kun poika oli mukana ja onhan se täysjärkinen ihminen.
— Onhan se kyllä, myönteli Simo ja lisäsi: Kun sinä kerran olet kunnanesimies, niin kutsu kansa kokoon.
— Sitähän minä olenkin ajatellut, mutta tuumin, että tiedustanpa ensin sinunkin mielipidettäsi.
— Niin no, minun mielipiteeni on, että jos susi on saaressa, on se ajettava jälleen pois, tai oikeastaan tapettava, ja nythän on miehillä sopivaa aikaa lähteä jahtiin. — Vai on susiparka eksynyt tänne saareen. — Tulikohan tuo Virosta vai Suomesta?
— Kuka hänen tietää! Pohjoisesta se oli juossut sinne Hallin-Aapen työmaalle, mutta voi se olla tullut etelästäkin. Tulin juuri rannasta, ja siellä oli paljon miehiä, ja se se tuntui olevan yleisenä mielipiteenä, että suden jahtiin on lähdettävä, vaikka jo huomenna.
— No niin kiireesti kuin suinkin! Ei tässä ole enää monta päivää, kun osa miehiä on mikä missäkin.