Ja puolivillejä sireenipensaita!
Joillakin haudoilla kasvoi vanhoja ruusuja. Oi kuinka suloisia olivatkaan hiekalle pudonneet keltaiset ruusujen terälehdet, jotka hohtivat päikkösessä!
Eräällä haudalla oli vanha, joskus mustaksi maalattu (maalin näki vielä paikka paikoin) rautapisteaita. Se oli suljettu. Siinä ei ollut minkäänlaista porttia. Iso, valkea hautakivi, sileäksi tahottu, oli lappeellaan maan päällä. Sen toisessa päässä seisoi iso, joskus mustaksi sekin maalattu, malmiristi. Kiveen oli hakattu kullattu kirjoitus:
MARRASKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ (Vuonna — —) Tuhoutui fregatilaiva — ANNA SIRIUS — Tässä lepää sen 18 miestä.
Noin viisi askelta siitä etelään oli toinen samanlainen, mutta pienempi aitaus ja siinä samanlainen valkea tahottu kivi ja samanlainen malmiristi ja samanlainen kultakirjoitus valkeassa kivessä:
MARRASKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ (Vuonna — —) tuhoutui fregatilaiva — ANNA SIRIUS — Tässä lepää sen Päämies ja Molemmat Perämiehet.
Risteillessään kirkkotarhaa saapui kreivi vasta avatulle haudalle, jossa ei ollut vielä mitään. Hän katseli sitä sangen sekavin tuntein.
On jo aika ilmaista, ettei katselija ollut mikään oikea paroni, vielä vähemmin kreivi. Olipahan vain juoppo, hurjasteleva pappipahanen, joka ei vielä missään ollut onnistunut saamaan omaa seurakuntaansa ja oli nyt loppujen lopuksi hakenut tämän syrjäisen saariseurakunnan sielunpaimenen virkaa. Joku viikko takaperin oli hän tuossa samassa temppelissä suorittanut vaalinäytteensä. Hän oli ensimmäisellä vaalisijalla, mutta mitään takeita ei näyttänyt olevan edes tästä viimeisestä oljenkorresta. Hän oli muuttanut ulkomuotoansa, leikannut tuuhean ruskean partansa suipoksi ja äkäiseksi pukinparraksi ja ohentanut pitkät, suuret viiksensä kahdeksi vaivaiseksi piiskaksi, jotka riippuivat alas yli molempien suupielien. Ylleen oli hän pukenut ritaripuvun: verkaa, samettia, säämiskää ja kiiltonahkaa. Hän oli saanut ulkoasunsa siinä määrässä muuttumaan, ettei kukaan saarella häntä tuntenut. Eräältä tuttavaltaan ja suosijaltaan, rikkaalta paronilta, oli hän saanut pukutarpeita ja jahdin miehistöineen käytettäväkseen.
Hän oli saapunut seuraamaan tänään tapahtuvaa papinvaalia aivan läheltä, ja tuntemattomana aikoi hän käyttää kaikkia keinoja, mitä onnellinen sattuma ehkä hänen eteensä tuo. Toiveet olivat sangen pienet, tai oikeastaan niitä ei ollut ensinkään, eikä hänellä ollut käytettävänään minkäänlaista pohjaa, jolle voisi rakentaa valmiin, vaikkapa hatarankin, ohjelman, jonka mukaan nyt toimisi, mutta hän päätteli aivan oikein, että ehkä onni potkaisee ja että sattuman ("Joka muka on sokea! Sokea on ainoastaan se, joka ei näe sattumaa!") tuomat toiminnan mahdollisuudet ovat löydettävissä juuri täällä itse vaalipaikalla. Kaikki keinot kelpaavat, jos ne auttavat! Hän päätteli, että ei ole luvattomia ja luvallisia keinoja, vaan huonoja ja hyviä.
Voi kuinka häntä huvitti tuon päätelmän mestaruus.