Kuninkaan määräyksestä Ruotsin laivasto ohjasi myös ensin myötäistä, kohti Koiviston salmea. Sikäli kuin venäläiset tippuivat ulos Tuppuran salmesta, asettuivat ne taistelujärjestykseen ja seurasivat ruotsalaisten kintereillä, luullen näiden todella koettavan heidän mielestään ainoaa epätoivoista keinoa: murtautua läpi Koiviston salmen.
Tällä välin laitettiin ruotsalaisia polttolaivoja kuntoon, ja kun oli päästy lähelle Alvatinnientä, jonka takaa parhaan ampumamatkan päässä tulla viiletti sivutuulta Koivistolla ollut venäläinen laivasto-osasto sulkeakseen ruotsalaisten tien, ohjattiin, venäläisten suureksi hämmästykseksi, ruotsalainenkin laivasto suuressa komeassa kaaressa ja vanavesilinjassa oikealle ja jouduttiin samansuuntaiseksi tuulen alla olevan venäläisen linjan kanssa.
Antamatta ensimmäistä enemmän kuin viimeistäkään sananvuoroa venäläisille laukaisivat ruotsalaiset alihangan puoleiset tykkinsä ja antoivat venäläiselle koko kupeellaan aikamoisen luotituiskun. Osa luodeista pausahteli veteen, osa lensi yli, mutta sangen monet sattuivat maaliinsa, ja moni masto- ja raakarikkoinen venäläinen ohjasi jo myötäistä pakoon. Savu painui tuulen mukana pitkin meren pintaa suoraan venäläisten silmille, ja heidän oli siis mahdoton tähdätä. Siitä huolimatta hekin laukaisivat, mutta osa luodeista sattui heidän omiin, Uuraasta tuleviin hyökkääviin laivoihinsa. Näille taas oli ruotsalaisten liike aivan odottamaton, eivätkä he voineet niin äkkiä muuttaa järjestystään, ja kun ne myötäistä lähestyivät keulat päin vihollista, eivät ne voineet toistaiseksi ampua ensinkään.
Ne liukuivat pitkän matkaa viimeisen ruotsalaisen laivan perän takaa ohi ja sekaantuivat polttolaivoihin, jotka juuri oli päästetty valloilleen. Muutamia ruotsalaisten omiakin laivoja sekaantui näihin polttolaivoihin ja paloi venäläisten kanssa yhdessä.
Polttolaivoihin oli kaadettu kuhunkin useita tynnyrillisiä tervaa ja sisään asetettu suuret määrät tervan sekaisia olkia, joista palaessa läksi hirvittävän paksu savu, joka painui Koivistolta tulleen venäläisen laivasto-osaston päälle ja kietoi sen kokonaan sisäänsä. Palavat laivat ajettuivat lisäksi päälle ja levittivät tulta laivasta laivaan, ja ennenkuin vihollisen laivasto selvisi siitä jälleen kirkkaaseen ilmaan ja voi tehdä huomioita ympärilleen, purjehti ruotsalainen laivasto jo täyttä vauhtia ja jokainen purje tuulessa ennen tuntematonta väylää ohi Ristniemen, lounaaseen, kohti vapaata merta. Sieltä se vielä mennessään anteli kolmirivisistään yhteislaukauksia jäähyväisiksi venäläisille, joista osa oli jo selvinnyt ensi pökerryksistään ja ryhtyi ajamaan vihollista takaa, mutta muutamain laivain ajettua karille Ristniemen edustalla peräytyi takaisin Koivistolle.
Oltiin jo lännen puolella Somerin.
Koillisesta nousi yhä yli taivaanrannan sankkoja savupatsaita, mutta ainoaakaan takaa-ajajan purjetta ei enää näkynyt.
"Rohkeasta" laskettiin vene vesille ja kolmen päivän eväs, purjeet ja airopari ja viimeiseksi venäläisten lähettiläs.
Ennenkuin veneen pesti irroitettiin laivasta, huusi kuningas alas sille lähettiläälle:
"Sano terveisiä Tshitshakovillesi, jos omiesi pariin pääset, ja ilmoita, että kyllä minä ennen tämän kesän loppua tulen vielä perimään sen minulle varatun hytin hänen amiraalilaivassaan. Olkoon varma siitä! Jumala kanssasi!"