— Sinä seuraat minua, enkä minä sinua! ja antoi teljetä lähettilään skanssiin, keulakannelle.
Se oli miehistä mieleen, ja he sanoivat: "Tämä kuningas vasta on poikaa!" ja huusivat niin että sen taisivat kuulla ryssät ei ainoastaan Viipurissa ja Koivistolla ja niillä tienoin, vaan vielä Pietarissakin: "Hurraa" ja: "Eläköön kuningas, eläköön kuningas!"
Sitten kutsui kuningas isävainajan, joka oli siinä laivassa luotsina, sinne puolikannelle, laivan perälle amiraalien ja muiden korkeiden herrojen keskeen, ja sanoi hänelle selvillä suomensanoilla:
— Nyt me lähdetään. Tiedätkö sinä mitään muuta tietä täältä ulos kuin Koiviston kautta?
— Tiedän kyllä. Rannikkoväylän tuolta Ristniemen ohi, mutta se on täynnä kareja ja matalikkoja, eikä sieltä ole isommat laivat koskaan ennen kulkeneet, eivät muut kuin saarelaisjaalat ja kalastajaveneet.
— No, eikö siellä ole vettä tämänlaisten laivain uida?
— On kyllä, mutta väylä on ahdas ja mutkikas, eikä siellä ole mitään merimerkkejä.
— Kuuntele nyt, mitä minä sanon sinulle… Sitten viittasi kuningas erääseen raa'an nokassa riippujaan ja jatkoi:
— Sinä viet nyt meidät Ristniemen kautta ulos, ja jos tämä laiva kerrankaan raapaisee pohjaa, riiput sinä auttamattomasti tuolla raa'an nokassa, mutta jos kunnialla teet tehtäväsi ja kuljetat selviä vesiä pitkin, saat rahaa ja kunniaa minkä osaat itse valita. Tartu kiinni ohjausrattiin!
Jo olikin kiire, sillä hyvää myötäistä tulivat Tuppuran takaa näkyviin venäläisten purjeet.