Ukko avasi tallin ovet selkosen selälleen ja selälleen ne olivat kaatua tullimiehetkin, sillä reki oli typösen tyhjä. Vähän heiniä ja loimi siinä taisi olla.
Tunsivathan ne tullimiehet kyllä, että se on sama reki, joka pyörsi ympäri heidän edessään Pöllössä — nimittäin tässä Loukeenpöllössä, ei Tervapöllössä — ja joka näkyi avonaisesta liiteristä, molemmat viina-astiat vielä sisässä, kun he ajoivat pihaan.
Tämähän se on sama reki, sanoi päällysmies.
Sama reki, sama reki, nauroi ukko.
Eikö tässä ole ollut mitään kuormaa tänään?
Ei sen enempää kuin nytkään. Tarkastakaa, mitä siellä on. Minä en ole pitkään aikaan, ainakaan tänään, käynyt koko reellä missään, enkä muista mitä siellä on. No, onhan siinä ainakin hyvä ryijy ja heiniä, nauroi ukko ja lisäsi minulle:
Viskaa heiniä vieraiden hevoselle, Anttu! Ja tuo kauroja aitasta!
Tullimiehet mutisivat taas jotakin ja päivittelivät, mutta eivät ilkeä vielä kysyä enempää? Reen jalakset ovat lumessa…? kysyy viimein tullimies.
Niinhän ne näin talvella usein ruukkaavat olla, mutta kyllähän sitten kesällä sulavat, nauroi taas ukko.
Tässä on ihan tuoreet reen jäljet tallin edessä ja tämä reki on noussut niiltä jäljiltä — tuossa noin näkyy kynnyksessä ja lattiassakin samat jäljet, raskaan kuorman jäljet. Missähän se kuorma on? Niin pakana on kuin onkin. — Olettekos te pojat olleet ajossa tänään? kysyy ukko ja kääntyy vihaisena meihin päin.