"Jaa, että mitä nämä kuvat sitten oikein meinaavat? Ettekö te sitten itse silmillänne näe ja päällänne ymmärrä, että poliisejahan ne ovat. Siinä on paras osa niistä poliiseista, joiden kanssa olen joutunut satamapaikoissa tekemisiin. Nuo tuolla ylihangan puolella, herrojen puolella, ovat Suomen poliiseja ja nuo tuolla alihangan puolella Viron kuratnikkejä. — Pirun kuviahan minun piti maalata, mutta eihän niistä sitten sen parempia tullutkaan. No — eiks' ole koreita — hähähähäh…?"
"Ja mitä täällä ulkopartaalla on? Pelkkää piikaväkeä…?" kysyi joku jollasta.
"Ja se on taas senluontoinen asia, joka jokaisen on itsensä arvattava, ja ellei arvaa, niin oma vahinko."
Katselijat pyörittelivät päitään.
Monenkin teki mieli sanoa, että "jo nyt on päässäsi vika ja paha vika onkin", mutta jäi sanomatta, kun oli niin mokoman hyvä mies muuten.
Italta ei jäänyt miesten päänpuistatukset huomaamatta, ja kyllä hän arvasi, mitä ne ajattelevat. Häneltä pääsikin aikamoinen röhönauru. Miehet havaitsivat, että Itta on koirankuria ja ivaa täynnä, ja läksivät häpeissään pois, itse kukin taholleen. Heidän jälkeensä huusi Itta vielä: "Taisitte lähteä täältä paljon viisaampina kuin mitä olitte tänne tullessanne!" ja nauroi, että rannat raikuivat. Sitten hän laskeutui alas kajuuttaan, jossa otti taas aikamoiset ryypyt.
Kannelle tultuaan hän vielä silmäili maalauksiaan ja tuumi jo sivellä pois koko koristeet, mutta jätti kuitenkin, ajatellen, että "olkoot, kun tulivat kerran tehdyksi ja kun niistä on vaivat nähty ja kun niitä tuli jo koko kevään ajatelluksi ja vasta pitkäin mietiskelyjen perästä siihen tehdyksi", — että "olkoot, olkoot nyt siinä ainakin samanverran aikaa, mikä on mennyt niiden ajattelemiseen ja aikomiseenkin" (nimittäin toinenkin puoli kesästä). —
Hän ei osannut arvatakaan, minkä huomion esineeksi hänen jahtinsa pari päivää myöhemmin joutui mantereella, eräässä satamakaupungissa.
Hän oli vielä kaukana rannasta, kun jo laiturille kerääntyi uteliasta yleisöä niin paljon, että poliisin tuon tuostakin oli tultava ja sanottava: "Hajaantukaa!" Oli nimittäin alkanut sota ja poliisi epäili jonkin salahankkeen olevan tekeillä.
Itan laskiessa siltaan syöksyivät uteliaat joukot aivan lähelle silmäilemään Itan jahdin koristeita. Jo unohti poliisikin vaaran, joka voi piillä jokaisessa väen tungoksessa, ja nauraa hohotti itsekin kurkku ammollaan.