Kapakassa valikoi Itta sopivan pöydän perältä, ja pidot alkoivat.
Pian alkoi Itta sen laulunkin. Hän itse lauleli ja sepitti samalla aina uusia ja uusia säkeistöjä, ja apulaiset muodostivat kuoron. Jokaisen säkeistön kertosäe kuului:
"Vaan Liivan-Itta on herra!"
Laulussa nimittäin Ittaa verrattiin pitkin matkaa kaikkiin muihin ihmisiin — ensin näin:
Muutkin kipparit Ryypyn ottaa. Rahalla maksaa Ja maksaa jaksaa, Vaan Liivan-Itta on herra!
Sitten poliiseihin.
Sitten poliisimestariin.
Sitten kaupungin pormestariin ja kauppiaihin, leipureihin, kenkäseppiin, vaateseppiin, puuseppiin, rautaseppiin ja muihin.
Sitten siirryttiin kotisaarelle, jossa ei unohdettu pappia, ei lukkaria, suntiota, ei kirkonisäntää, eikä ketään. Kaikki saivat osansa ja kaikkia verrattiin Ittaan.
Kapakkayleisö lisääntyi hetki hetkeltä ja osoitti innokkaasti suosiotaan rajuilla taputuksilla joka säkeistön jälkeen. Jopa tapahtui niinkin, että koko kapakka yhtyi kuoroon "Vaan Liivan-Itta on herra", säkeistössä, jossa laulettiin läsnäolevasta kapakanisännästä näin: