— Totta kai sinä myyt minulle tämän rahan, jossa on minun syntymävuoteni?
— Ota molemmat! Minä ne lahjoitan, jos et pahaa tykkää ja jos ne sinua huvittavat!
* * * * *
Luut ovat haudatut uudestaan.
Molemmille vainajille on pystytetty lautaristi, jossa on kirjoitus, samanlainen molemmissa:
PURJELAIVA "BATAVIAN"
MIES
Menetti henkensä laivan tuhoutuessa
v. 1884
ja lepää tämän patsaan
alla
Työn päätyttyä seisoivat miehet hetkisen ääneti ja läksivät sitten, vallesmanni edeltä ja Simin Pokko jälkimmäisenä, kävelemään poispäin, saaren itärannalle, jossa heidän jahtinsa oli ankkurissa.
Saaren korkein kohta oli pieni ylätasanko, jossa oli kuoppia siellä ja täällä ja jossa kasvoi tiheä ja korkea heinä ja joku vaivainen kataja. Paikoin oli se harmaantunutta, sammaloitunutta kivikkoa. Sieltä ylhäältä, tasangon reunoilta, vietti maa joka taholle alas rantaan pengermittäin, ikäänkuin jättiläisportain.
Kaikkialla penkereillä näki vain kiviä. Ne olivat niillä harmaiksi sammaltuneita, niinkuin ylätasangollakin, saaren päällä. Alhaalla rannassa ne olivat puhtaita ja värikkäitä: Kirkkaita kuin suuria helmiä: Valkeita, harmaita, punaisia ja vihertäviä. Kaikki ne olivat pyöreiksi sorvautuneita. Ne olivat eri suuria, päänkokoisista nyrkinkokoisiin ja pienempiinkin. Saaren rantoihin vyöryi aina laine tai ummikas. Siitä syystä ei rantakiviin voinut kasvaa sammalta, ei jäkälää, eikä limaa. Ne olivat aina aivan puhtaita. Päivä lämmitti niitä täällä suojan puolella, vaikka oli jo myöhä syksy. Niiden värit olivat kirkkaammat vedessä kuin maalla. Pohja näkyi kauas. Kivet välkkyivät päivän paisteessa veden alla, jossa ne painuivat yhä alemmaksi ja alemmaksi ja näyttivät keinuvan ummikkaan mukana ja katosivat lopulta kokonaan näkyvistä. Siitä eteenpäin näkyi vain sininen, vihertävä, aaltoileva, uponneita laivoja ja miehiä pimentoonsa kätkevä syvyys.
Markus istuutui alimmalle pengermälle pitkäksi aikaa katselemaan.