— Elinkautinenko vai määrävuotinen?
— Hm. Kyllä se tällä kertaa luultavasti on elinkautinen. Riippuu itsestänne.
Samalla ojensi maakuntavanhin Markukselle kankean, valkean virkapaperin, jonka oikeassa yläkulmassa loisteli sininen karttamerkki ja yläreunassa numero 11646 ja siitä jonkunverran alaspäin suurilla, hohtavilla, varjostetuilla painokirjaimilla:
KARJALAN MAAKUNTAVANHIN
tekee tiettäväksi: ja sitten maakuntahallituksen parhaimman kaunokirjoittajan kädellä piirretty teksti:
"Että samalla kun ulkosaarien piirin vallesmanni Carl August Ferdinand Kraepolin on nyttemmin kuollut, olen minä nähnyt hyväksi määrätä maakuntahallituksen ylimääräisen konttoristin Markus Aleksander Leopold Markulinin kuluvan kesäkuun 18 päivästä lukien sanottua vallesmanninvirkaa hoitamaan viran vakinaisena haltijana ja isäntänä, jota kaikki asianomaiset noudattakoot. Karjalan maakuntakansliassa kesäkuun yhdeksäntenätoista päivänä vuonna kahdeksantoista sataa ja kahdeksanyhdeksättä."
Sitten seurasi maakuntavanhimman sotkuinen nimikirjoitus ja sen alla maakunnan suuri ja selvä sinetti ja oikeassa alakulmassa maakuntahallituksen pääkirjoittajan nimi.
Paperi tuntui liukkaalta, valkealta ja kankealta. Markus oli toki ennenkin pidellyt käsissään moisia arkkeja, mutta ei olleet ne tuntuneet silloin jo paperiaineeltaan niin arvokkailta kuin nyt tämä, joka tuntui sisältävän kokonaisen elämänkohtalon, eikä sitä millekään halvemmalle paperille olisi voinut kirjoittaakaan, ajatteli hän.
Virkamääräys oli pikainen — ei mitään hakuaikaa tai muita muodollisuuksia.
Mutta olihan jo aikoja sitten tullut tavaksi lähettää saarivaltakuntaan mies, kun sopiva löydettiin ja milloin siellä sellaista tarvittiin, joko vuodeksi tai useammaksi, vakinaiseksi, elinkautiseksi — aina asianhaarojen mukaan.