Silloin he tavallisesti läksivät, oli ilma mikä hyvänsä — ja useimmiten se oli vastamyrsky.
Pää pakottavana, ruumis väsyneenä, raihnaisena ja kylmän meriveden huuhtelemana, hampaiden lyödessä vilusta yhteen ja suolaisen veden vuotaessa silmien kulmakarvoista, nenänpäästä, viiksistä, poskista ja leuasta ja toisinaan, suuren aallon vyöryessä yli jahdin, suolaveden täyttäessä suunkin, jos sattui auki olemaan, purjehtivat miehet, saarelaisvallesmanni Markus Markulin ja hänen perämiehensä Pelto-Kallu, köyhtyneinä, kukkarot tyhjinä, pää apeana, sielu sairaana, mieli katuvaisena, ettei, ettei, ettei koskaan, ei koskaan enää tämänlaista reisua!
Ei kukaan tiennyt minkämoisin voimakeinoin oli Markus saanut säästymään rahaa kokonaisen konjakkiputelin ostoon, joka nyt oli mukana avaamattomana ja pysyi avaamattomana aina jouluun asti!
Talvikäräjämatkat olivat vielä vaikeammat. Oli kuljettava veneellä vuoroin sulaa ja vuoroin jäätä — sulat soutaen ja jäät vetäen venettä kuuden miehen voimalla, tai toisinaan kuudentoistakin, jonka muodosti tavallisesti koko käräjäväki: Yleinen syyttäjä — joka istui veneessä silloinkin kun sitä vedettiin jäällä — lautamies, syyttäjä, syytetty, syyttäjän todistajat, syytetyn todistajat ja perämies, jonka oli seurattava isäntänsä, vallesmannin palvelijana. Tavallisesti oli yövyttävä uloimman rannikkosaariston ja meren vaiheella olevaan luotoon, jossa oli kalastajain sauna — koko roikka samaan pieneen saunaan, jonka pian täytti mahorkan katku ja kuivamaan ripustetuista kalastajatossuista lähtevä hylkeenrasvan haju ja liiallinen kuumuus iltayöstä ja liiallinen kylmyys aamuyöstä.
Herra Jumala!
Hän olisi antanut mitä hyvänsä, päästäkseen viettämästä talviöitä kalastajasaunassa!
Kerran hän teki anomuksen, että valtion kustannuksella rakennettaisiin luotoon suurempi maja, jossa olisi eri osasto mahorkan polttajille ja pieni, lämpöä pitävä, kamiinalla varustettu kamari hänelle itselleen. — "Eihän ollut sopivaa, että hän, yleinen syyttäjä, asuu samassa huoneessa rikoksellisten kanssa!" — mutta Maakunnan Hallituksessa naurettiin hänen anomukselleen ja jätettiin se huomioonottamatta ja vielä enemmän naurettiin asialle saaressa, kun asia siellä tuli tunnetuksi.
Ja hän vaivasi päätään pitkät illat, teki tunteja kestäviä kävelyretkiä Riville, Hirskalliolle tai Somerikonniityille, pohtien aivojensa koko voimalla kysymystä, miten pääsisi vapaaksi syys- ja talvikäräjämatkoista.
Kerran hän, eräänä talvi-iltana, otti asian puheeksi perämiehen kanssa, muutamaa päivää ennen uutta käräjämatkaa.
— No perämies! Kohtahan sinne käräjille taas olisi meidän lähdettävä — vai mitä!