Enteet olivat peräti hyvät!
Maalla olevassa leirissä puheltiin, pieniin ryhmiin kerääntyneinä, puoliääneen, kussakin ryhmässä omista asioistaan — eräässä naisryhmässä niinkin maallisesta asiasta, kuin Matiksen Julin Ievastiinan vasikan katoamisesta. Se oli laskettu jaloittelemaan eräänä kauniina aamuna ja hävinnyt niille teilleen ja nyt ei kukaan voinut varmuudella sanoa, oliko se pudonnut johonkin kallionrotkoon, vai olivatko sen syöneet koirat vai venäläiset sotilaat. Useimmat arvelivat että koirat, mutta kun Ievastiina itsekin oli saapuvilla, eikä tahdottu sitä itkettää näin juhlallisena iltana, selitettiin lopuksi yksimielisesti, että ehkä on elossa vielä koko vasikka — niinkuin myöhemmin, seuraavana päivänä, selvisikin.
Eräässä miesryhmässä oli keskustelu ajanhenkeen sopivampaa.
Siellä johti puhetta saaren vanhin tullivartija Sika-Hemma — kirkonkirjoissa: Herman Martinpoika Sicander, muuttanut saareen sieltä ja sieltä, hyvämaineinen, rokotettu, asevelvollisuudesta merkitty: arpa numero kolme, kaartin alikersantti, ynnä muuta — joka alkoi puheensa aina sotilasmuistoistaan ja päätti viimeisiin sankaritekoihinsa tullin palveluksessa. Nyt oltiin jo parhaillaan viimemainitussa kohdassa.
Sika-Hemma hymyili aina.
Se oli hänen taitonsa.
Ei hänellä paljon muita taitoja ollutkaan!
Hänen silmäluomensa olivat hyvin alaspainuneet — hänen näytti olevan vaikea pitää silmiään auki.
Sanottiin hänellä kuitenkin olleen hyvät yösilmät, eli pimeänsilmät, sillä laivarikoista hänen onnistui aina takavarikoida yhtä ja toista tarpeellista suuren perheensä elatukseksi — palkkahan oli pieni.
Miehet hänen ympärillään nauroivat kovaäänisesti, kuorossa, aina silloin tällöin, väliin niinkin kovasti, että hetkeksi lakkasi kuulumasta meren pauhina ja tuulen humina onnettoman laivan köysistössä ja purjeissa. Tämänlaisena iltana tahdottiin olla tullisökärille niin mieliksi kuin suinkin — ainakin näin ensialuksi — vaikka hän olisi kertonut kuinka typerää hyvänsä, tai sanonut kuinka tylsän sukkeluuden hyvänsä, esimerkiksi: "Kaksi kertaa kaksi ei ole neljä — jaa jaa!" — jota sukkeluutta hän usein käyttikin ja nauroi itse makeasti päälle.