Juhlallisena asettuu päämies jälleen paikalleen pöydän päähän, ja asettaa ruoskan pöydälle, kohottaa ryyppylasinsa ja sanoo aluksi:
— Terveeks sitten taas!
— Terveeks terveeksi, sanoo siihen vallesmanni, Markus nimittäin, jonka jälkeen kilistetään, ryypätään ja sitten pitää päämies näin kuuluvan puheen, ruoska jälleen oikeassa kourassaan:
— Minä jätän veljelle tämän valtikkani muistoksi tästä illasta — jos passaa. Tuo parvi kuhisee ja kolisee tuolla ulkona laivan ympärillä niin epäilyttävällä tavalla. Se on huonosti kasvatettua joukkoa! Veli ottaa tämän ruoskan ja viljelee sitä ahkerasti piirissään ja minä toivon, että jos Jumala suo minun joutua jälleen tämän maan rantojen kanssa tekemisiin, tuo väki tuolla ulkona osaisi käyttäytyä vähemmän epämiellyttävällä tavalla. Ruoskan malja! Eläköön!
* * * * *
Ilta kävi pitkäksi odottajille rannassa, niinkuin haapioissa ja muissakin aluksissa ja kun ilma oli kylmä, sytyttivät rannalla olijat nuotioita, lämmittelivät ja keittivät teetä ja pikkupojat paistoivat nuotioissa perunoita ja silakoita.
Haapiot sousivat myös maihin ja laittoivat itselleen nuotioita iltateetä varten.
Jaalojen ja jahtien kajuutoissa tehtiin samoin. Sankka savu nousi jokaisen jaalan ja jahdin kajuutan torosta. Tulia näkyi siellä ja täällä. Ainoa pimeänä olija oli laiva. Sen väki oli soutanut omilla veneillään pimeän tultua pois laivasta kylään, jossa päämies ja molemmat perämiehet majoitettiin vallesmannille ja muu miehistö muihin taloihin. Tulli sai ottaa laivan vartioinnin huostaansa. Hemma joutui vahtiin.
Hän siis todellakin pääsi laivaan, johon hän oli pyrkinyt jo heti laivan kiinni käytyä, mutta oli silloin laivan perämies osoittanut laivansa perämaston kärkeä, jossa ei ollut lippua, ja sanonut: "Emme ole pyytäneet tullia! Menkää tiehenne!" — Mutta illan hämärtyessä oli todellakin laivan perämaston kärkeen kohonnut lippu ja Hemma sousi harmaalla haapiollaan mahtavan laivan kupeelle ja nousi kannelle. Samaan aikaan poistui laivasta miehistö päämiehineen ja vallesmanni.
Ylpeänä käveli Hemma kädet housuntaskuissa laivan kajuutan katolla ja komenteli haapioille: "Pysykääpäs loitommalla! Ettekös te ole laivaa ennen nähneet!"