— Hanki, ja älä tule ennen minun silmieni eteen!
Kun Pelto-Kallu alkoi sitten tositoessa hakea kylästä todistajia, levisi huhu tästä Sika-Hemman ja hänen emäntänsä korviin, jotka alkoivat tutkia, mikä into Pelto-Kallulla on niin paljon nähdä vaivaa sen suolalaivavainaan vuoksi. Heille selvisi pian asia ja Hemma oli joskus eläissään oppinut sen elämänviisauden, että "Epäile enin sitä, joka enin intoilee toisten syyttelyssä" ja rupesi Hemma ahkerasti liikuskelemaan Kallun aittojen tienoilla ja kun Kallu, pahaa aavistamatta, tuli ranta-aitastaan tai saraimestaan ulos ja avasi sitä varten oven auki, sattui Hemma kuin muulla asialla juuri silloin sivuuttamaan aitan tai saraimen miltei kynnyksen editse ja loi sangen pikaisen mutta tarkan silmäyksen aittaan tai saraimeen aivan nurkkia myöten, ja onnistui huomata usean kerran ja varmasti, että Kallun aitoissa ja saraimissa on liikoja purjeita, lokkeja ja nuoria.
Tapahtui omituinen kaksintaistelu — tai oikeammin kilpajuoksu.
Kylä jakaantui kahteen leiriin, kallulaisiin ja hemmalaisiin.
Hemmalaiset ryhmittyivät eri kohtaan rantakäräjilläkin ja kallulaiset taas eri kohtaan.
Kallu epäonnistui alun pitäen todistajien hankinnassa. Kaikki ne, jotka aikaisemmin olivat varmana asiana kertoneet kylällä, että Hemmalassa muka syödään ja juodaan suolalaivasta saatua tavaraa, viittasivat nyt kädellään halveksivasti Kallulle ja sanoivat: "Oleksä ihan hullu! Kuka nyt sitä menee valalleen ottamaan, mistä Hemma on rusinansa ja muut tavaransa saanut! Enhän minä tuhma ole! Älä luulekaan!" Toiset olivat sävyisämpiä ja sanoivat: "Jaa! Se on sillä tavalla, että siihen asiaan en minä osaa sanoa sitä enkä tätä ja jos minut valalle viedään niin minä sanon totuuden, etten ole nähnyt mitään enkä tiedä asiaan mitään. Minulla on sellainen tapa, etten pistä päätäni reikään, johon se uhkaa jäädä kiinni! Mene pyytämään vain muita!"
Hemma myöskin tahtoi hankkia todistajia ja sitä varten joskus koetti sivuuttaa vierasmiesten kanssa ohi Kallun avonaisten ranta-aittojen ovien, mutta vieraat miehet väittivät, etteivät nähneet kerrassa mitään — eivät suorastaan ennättäneet nähdä muuta kuin puoli hämärän aitan tai saraimen.
Kallu huomasi Hemman kavalat aikeet ja päätti muuttaa seuraavana yönä salatavarat parempaan talteen, mutta Hemma luki Kallun silmästä kysymyksen: "Mitäs sä mies oikeen täällä minun aittojeni ympärillä hääräät?", josta Hemma havaitsi, että aurinko ei saa laskea enää tämän asian yli ja meni vallesmannin puheille.
Hän tapasi Markuksen istumassa kirjoituspöydällään ja soittamassa viulua.
— Hyvää päivää vallesmanni!