— Mitä helkkaria sinä oikein ilveilet!? Mitä sinulle on tapahtunut?
Markus täytti ryypyt, näytti ääneti kultakelloa Hendolinille, joka sitä suu auki katseli joka puolelta ja asetti sen jälleen paikalleen ja katseli kysyvänä Markusta. Markus kohotti ryyppylasinsa, kehoitti viittauksella Hendolinia tekemään samoin, lasin kilahdus, onnentoivotus ja lasit tyhjiksi ja sitten sytytettiin sikarit ja siinä seisovassa asennossa tarkasteltiin vielä kelloa.
— Mistä hitosta sinä olet saanut tämänlaisen kellon — jalokiviäkin jo kokonainen omaisuus!
Vastaukseksi ojensi Markus Hendolinille samassa postissa tulleen kelloa koskevan paperin.
— Venättä!
— Niin. Ole hyvä ja lue. Siitä selviää tämän kellon salaisuus. Jaaha, et ymmärrä! No, se musteella tehty omakätinen nimikirjoitus on "Nikolai" ja paperissa sanotaan, että erikoisessa armossa on minulle, osoittamastani sankarillisuudesta, nähty hyväksi lahjoittaa tämä kultakello jalokivineen ja perineen. Siitä selviää myös, että kello vastaa yrjönristiä, jonka olen ansainnut, mutta kun olen sivilimies, ei minulle yrjönristiä voida antaa, vaan sitä täydellisesti ja arvossa enemmänkin, vastaava kultakello perineen ja jalokivineen.
— Mutta eihän tässä paperissa noin pitkiä puheita ole.
— Ei olekaan, mutta sinulle, joka et ymmärrä, on pidettävä puhe pitempi.
— Jaaha. Jaaha. Vai olet sinä sankari! No, mikähän sankari sinä sitten oikein lienet.
— Kyllähän vielä kuulet.