— Kuulehan veli! Sinun järkesi aurinko taitaa alkaa kiitää sinun pääkuorestasi pois päin, tuntemattomia avaruuksia kohti. Nuohan ovat selviä hulluuden oireita! Ei se ole oikeaa, että naimaikäinen mies juttelee tuollaista!
— Oli mitä oli, mutta se on antanut minulle paljon ajattelemista! Kun ensin olin kauhukseni ajatellut, että avaruuksien lait olivat sikäli lakanneet olemasta voimassa, että joku tuntematon aurinko lähestyy meitä avaruuksien pimeydestä suunnatonta vauhtia, tai että oma aurinko on saanut päähänsä jättää ikivanhan vartiopaikkansa ja lähtenyt kiitämään karkuun, jättäen kaikki planeettansa hunningolle, kuin lampaat paimenetta, harhailemaan ikuiseen pimeyteen, käänsin rauhoituttuani nämä ajatukseni nurin ja ajattelin päinvastaista laittomuutta, nimittäin että kaikki liike avaruuksissa äkkiä lakkaisi — että maa, kuu, kiertotähdet ja maailman kaikki suuret ja pienet tähdet lakkaisivat liikkumasta ja pyörimästä, jäisivät paikoilleen avaruuteen siihen paikkaan ja siihen asentoon missä nyt ovat — ei silloin enää olisi aikaa, sillä aikahan ei muuta ole kuin kiertotähtien liikettä. — Ei olisi, millä mitata aikaa, koska aika ja ajan mitta ovat samat.
— Hm.
— Ja jos oikein tarkkaan ajattelen, on aika sittenkin olemassa. Se on kummallinen asia, enkä enää loppujen lopuksi ymmärrä, mitä on aika! Ikuisuuden ymmärtää melkein paremmin. Öisin, tyynellä meren selällä, kun tähdet paistavat kaikilta suunnilta, sekä ylhäältä että alhaalta, tuntuu maa kadonneen olemattomiin, ja Ikuisuus tulleen aivan lähelle, miltei kourin kosketeltavaksi. Mutta aikaa minä en ymmärrä! — Aika ei häviäisi, vaikka kaikki liike lakkaisi. Katsos: Vaikka kaikki taivaankappaleet seisoisivat ikuisesti paikoillaan, eläisin minä ja ajattelisin ja yksi ajatus olisi ajateltu loppuun, ennenkuin tulisi seuraava. Suru ja ilo vaihtelisivat. Niiden välillä olisi aikaa. Syöntiä seuraisi työ, työtä lepo ja uusi syöminen. — Tapaus seuraisi tapausta ihmisen elämässä ja niin olisi aika kuitenkin olemassa ja aikaa mitattaisiin niiden tapausten mukaan.
— Niin, ja tapaushan se on tämäkin — siirtyäksemme jälleen oikeisiin asioihin — että sinulla on vielä maakuntahallitukselle lähettämättä Hanskin Matin tilankatselmuspöytäkirjat. Maakuntavanhimman kirjelmä asiasta viimetalvena oli myös tapaus ja seuraavat kaksi tapausta oli kirjelmät keväämmällä samasta paikasta ja niiden kunkin välillä oli aikaa — vanhojen planeettasysteemien mukaan laskien kuu jokaisen kirjelmän välillä. Huomenna lähtee posti ja tämä tapaus on saatava siihen postiin. Tänä iltana, on sinulla syntymäpäiväkemut. Me tarvitsemme vähintäin viisi tuntia Hanskin Matin tapauksen selvittämiseen. Eiköhän olisi siis parasta, että lähdetään töihin.
— Minähän olen tänään päättänyt juhlia!
— Juhli, juhli! Minä vain sanoin! Minä olisin tänään hyvällä työtuulella. Sitävarten minä asiasta puhun. Juhli sinä, kyllä minä teen! Ei sinusta siinä apua olisi kuitenkaan! Mitähän varten ne sinustakin tekivät vallesmannin!
— Sitä varten, kun en minä siellä maakuntahallituksessa oikeastaan mihinkään pystynyt ja kun sitten taas kerran korkeat isännät maakuntavanhimman ympärillä neuvottelivat, kuka saataisiin saareen vallesmanniksi — joka siellä edes jonkun aikaa pysyisi — niin sanoi joku: "Lähetetään tämä Markulin — päästäänhän sillä tavalla siitäkin ja saadaan samalla saareen vallesmanni!" Siis sitävarten, kun et sinä niihin aikoihin ollut palvelemassa maakuntahallituksen konttoristina. Sinut ne olisivat tänne lähettäneet ja minä — istuisin paraikaa ihanassa maakunnanpääkaupungissa! — Sitävartenhan se näin kävi! Huonoin mieshän sieltä aina tänne joutuu — jos on suurten isäntäin suosiossa! Hahahaha!
Vallesmanni kertoili konttoristiaikojaan ja tunti toisensa jälkeen kului.
Sitten he yhdessä söivät aamiaista ja sen jälkeen kävivät työhön käsiksi.