— Älä nyt turhaa… Viiriinhän on kymmenen kilometriä!
— Se ei ole turhaa! Minä en jää!
— Mutta sittenhän emme voi tehdä purjehdusmatkoja minnekään tämän saaren rannoille. Jos voisit nähdä tuon tyynen, sinisenvihreän merenpinnan läpi tämän Maaleton ympärillä…
— Sitä pahempi!
— Ja nythän on ihan tyyni. Tuulta voi tulla vasta illalla, tai vasta huomenna.
— Sitten on minun mentävä maisin. Suo anteeksi — minä en voi jäädä tänne hetkeksikään!
— Sinähän voit eksyä…
— En eksy! Kyllä minä osaan. Souda minut tuonne lahteen!
— Siinä tapauksessa minun on saatettava sinut kotiin asti…
Koulumestari asetti suunsa sangen omituiseen hymyyn ja sanoi: