Kaakossa näkyy purjelaiva, joka on irti merestä, korkealla taivaalla.
Näitä katsellessa muistuu Markuksen mieleen eräs kangastusuni, — hän näkee niitä usein, monta kertaa vuodessa.
Uni on tämänlainen:
Kaupunki — hänen oma entinen kotikaupunkinsa — nousee näkyviin taivaalle koillisessa.
Ensin pienenä, hyvin pienenä, mutta sitten se alkaa kohota korkeammalle ja suureta ja tulla likemmäksi — aivan lähelle ja päivänpaisteinen, hopeanvälkkyinen ja tummansininen meri aaltoilee siinä välillä yhtä rajattomana kuin ennenkin.
Kaupunki on lopulta aivan kuin silmien edessä.
Vanha linna torneineen!
Näkyy jo aivan selvästi kaikki yksityiskohdat linnan muureissa — kivet ja kalkkilaasti ja nurmi valleilla.
Huomaa hyvin, mikä osa muurista on vanhaa ja mikä uutta, paikattua. Viimemainituissa kohdissa ovat kivet harmaita, mutta muualla ruosteenruskeita, ajan värittämiä, sekä kivet että kalkkilaasti.
Satamatkin näkyvät ja yhtäkkiä nousee silmiin hänen entinen rakas jahtinsa "Anna", luonnottoman suurena, että muka hän, Markus, näkisi jokaisen kohdan siinä.