Tumma viiva Inkerin suunnalla on myös pidentynyt ja noussut korkeammaksi.
Likinnä lentelee valkeita kajaita.
Ne leijailevat ja laskeutuvat jälleen alas meren pinnalle, joka kauempaa on alkanut yhä enemmän tummeta.
Sitten alkaa saarre koillisessa taittuilla ja väreillä, niinkuin lämmin ilma päivänpaahteisella kesäisellä kalliolla.
Saarteen vipajaminen ja katkeileminen siirtyy nopeammin ja nopeammin oikealle.
Nyt saavuttaa se Lavansaaren pohjoispään, taitellen sen palasiksi ja upottaen palaset meren syvyyteen ja yht'äkkiä kuin siivellä pyyhkii Ilmatar pois kaikki kangastukset — Lavansaaren, Inkerinkin ja laivan, josta nyt enää näkyvät vain ylimmät, sinisenharmaat raakapurjeet tumman saarteen takaa ja hopeankirkasta taivasta vasten.
Markus oli seurannut näkyä silmillään niin, että ne tuntuivat väsyneiltä. Hän hieraisi molempia silmiään etusormensa rystysillä kuin karkoittaakseen näkyjä.
Hän heräsi mietteistään kuullessaan tutut askeleet takanaan.
Martta sieltä tuli.
Hän oli puettu valkokukikkaaseen hameeseen ja punaiseen, leveäreunaiseen hattuun.